Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Stubbin päälle kokista heittänyt mies: tämän takia tein sen

Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) päälle virvoitusjuomaa heittänyt mies on kommunistisen Tiedonantaja-lehden mukaan tamperelainen aktivisti Simo Suominen

Lehdelle antaman haastattelun lisäksi Suominen puhuu teostaan myös omassa blogissaan Hän vertaa itseään esimerkiksi kuuluisaan mieheen, joka heitti aikoinaan Yhdysvaltain presidentti George W Bushia kengällä.

–Mitä tulee tämän teon motiiveihin, niin niiden luulisi olevan ilmiselviä. Ruuan heittäminen poliitikon päälle on maailmalla liki humoristinen mielenosoituskeino. Kun kuulin Stubbin tulevan Tampereelle, ajattelin heti G.W. Bushia kengällä heittänyttä irakilaista. Kun huoneessa on tämän mittaluokan inhimillistä katastrofia aiheuttanut mies, takin kasteleminen on kutakuinkin nöyrin mielenosoitustapa, jota jokaisen moraalisen ihmisen tulisi noudattaa, Suominen toteaa tiedonantajalle.

Blogissaan mies puolestaan toteaa häneen kohdistuvan kritiikin olevan ylitseampuvaa.

–Minä sain Stubbin takin märäksi. Silti monen mielestä juuri minä olen radikaali, silmittömän väkivaltainen terroristi, joka on uhka suomalaiselle keskustelukulttuurille. Tekoani on ehditty jo verrata pakolaiskeskusten tuhopolttoon ja Pariisin terrori-iskuihin. Minulta on tivattu mitä aioin tällä saavuttaa, ikään kuin luulisin suorittaneeni suurenkin vallankumouksen.

Poliisi tutkii tapausta lievänä vahingontekona. Suominen toteaa Tiedonantajalle poliisin sanoneen hänelle, että perusteita mihinkään kovin vakavaan syytteeseen ei ole.

Suominen ei koe tehneensä asiassa mitään väärää.

–Moni ihminen on kastellut minun takkini paljon epämiellyttävämmillä asioilla monta kertaa. Kyse on siitä, että tämä on harmittomimpia tapoja, joilla Stubbin läsnäoloon pitäisikin reagoida. Pahuudelle riittää se, että hyvät ihmiset eivät tee mitään.