Tiedätkö mikä herkku on amuse-bouche? – Jaakko Raholan erikoisten sanojen sivu on internetin helmi

Ruoka: Jaakko Raholan syötäviä sanoja luetaan ahkerasti netissä.

Jaakko Rahola näyttää mallia rapujen oikeaoppiseen keittämiseen. Jaakko Raholan kotialbumi.
Sakari Nupponen

Sakari Nupponen

Jaakko Rahola kuoli neljä vuotta sitten, mutta häneen törmää edelleen. Jos tekee Google-haun erikoisesta ruokasanasta, päätyy helposti Raholan syötävät sanat -sivustolle, vaikka tarjon olisi myös markkinoituja sivuja sekä leegio nuoria ja innokkaita ruokabloggareita.

Kuka Jaakko Rahola (1936-2016)? Lyhyesti: elektroniikkainsinööri, tekniikan viestinnän asiantuntija ja armoitettu herkkusuu.

– Jaakko puhui monia kieliä hyvin, ja oli kiinnostunut niistä, joita ei hallinnut. Jaakko rakasti ruokaa, inhosi vääriä käännöksiä ja halusi korjata asian. Paljon hän saikin aikaan, kertoo veli Armas Rahola.

Hän arvelee, että harrastus meni usein työn edelle omassa firmassa, jonka nimi oli Tekniikan Viestintä Rahola Oy. Jaakko oli useiden eri ruoka- ja viiniseurojen aktiivijäsen. Keittokirjojen keräilyn hän aloitti 1960-luvulla.

Kuten niin usein, kaikki palautuu kotiin, mutta ei mihinkään punaisen mökin mummon keittiönurkkaukseen.

– Kotona meillä oli elävä tietosanakirja, isämme, Armas sanoo ja tarkoittaa nyt isäänsä laivanrakennusopin professoria Jaakko Raholaa (1902-73).

Vanhempi Jaakko toimi uransa huipulla muun Teknillisen korkeakoulun rehtorina ja kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä.

– Ruoka oli koko perheellemme hauska harrastus. Isä asui Italiassa 1930-luvulla, puhui kieltä, ja toi sieltä kotiin ruokakulttuurin, joka oli Suomessa aivan uutta. Kotona viljeltiin basilikaa Italiasta tuoduista siemenistä jo sodan aikana. Sen nimi oli ”Italian mauste”. Osso bucco, tomaattiruoat, pastat etc. olivat kotiruokaamme. Hinta oli kohtuullinen, kun niitä ruhonosia eivät muut arvostaneet.

Östermalmin herkkuhallista Tukholmasta Jaakko-isä toi 50-luvulla purkkiruokia, kuten pääskysenpesäkeittoa, heinäsirkkoja ja sammakon koipia.

– Vanhemmat yrittivät syödä niitä kaksistaan keittiössä keskellä yötä – siinä onnistumatta. Tuoksu toi kaikki viisi lasta jakamaan vähäistä, mutta ah niin eksoottista herkkua. Eli kotona opimme arvostamaan maailman ruokaihmeitä. Kaikkea piti maistaa, ei tietenkään syödä enempää ellei maistunut.

Sananselitysten lisäksi nuorempi Jaakko Rahola jakoi seuraajilleen myös sanontoja ja kaskuja sekä tyrmäili aina mennen tullen vääriä legendoja, kuten vaikkapa väitteen, että Leonardo da Vinci olisi keksinyt hampurilaisen.

Harrastus jatkui yli 70-vuotiaana. Keväällä 2011 hän vieraili muun muassa Jyrki Sukulan tilalla Italiassa ja keväällä 2012 pokkasi Gastro-messuilla kunniamaininnan suomalaisesta ruokakulttuuriteosta.

Yli tuhat kirjaa, 21 hyllymetriä tai kuormalavallinen. Miten sen mittaa. Myös sen mittainen perintö jäi jälkeen.

Suomen Gastronomien Seuran jäsenet ovat luetteloimassa niitä, kunhan kirjastot taas aukeavat koronan jälkeen. Hän testamenttasi ne Haaga Helian opiskelijoille, mutta toive ei toteudu kuin ehkä pieniltä osin. Opiskelijat ja kirjastot eivät kirjoja enää tarvitse.

Mitä loppukirjoille tapahtuu? Tämä askarruttaa myös muita alan kirjallisuutta keränneitä. SGS:n piirissä on puhuttu, että jospa ne pantaisiin jakoon ravintolakoulu Perhon viljelypalstojen syysmyyjäisten yhteydessä. Pääsisivät takaisin hyvään perheeseen.

Keittiön tervehdys ennen ateriaa

Kaksi esimerkkiä Syötävistä sanoista Jaakko Raholan kirjoittamine selityksineen.

Amuse-bouche, amuse-gueule. Termi ei ole minkään ruokalajin nimi, vaan tarkoittaa ”suun huvitusta” ranskaksi (amuser = huvittaa, bouche = suu).

Epävirallisesti ja puhekielessä, nykyisin ehkä useamminkin esiintyy termi amuse-gueule (gueule = [eläimen] suu; turpa). Hienot ranskalaiset voivat kuitenkin pitää gueulea hiukan rumana sanana.

Oleellista on, että amuse-bouche on hyvin pieni suupala, korkealuokkaisessa ravintolassa aina ruokalistan ulkopuolella, kaikille ruokailijoille sama ”pieni tervehdys keittiöstä”, jota ei erikseen tilata, se tulee kaikille. Se syödään aina ennen varsinaista ateriaa, ilman erillistä ruokajuomaa.

Amuse-bouchen edeltäjä paremmissa ravintoloissa oli (ja on vieläkin) vaalea leipä ja pieni purkki mustista oliiveista tehtyä tapenadea tai vain pieni lautasellinen oliiveja.

Itse sain amuse-bouchen ensimmäistä kertaa joskus 1970-luvulla Amsterdamissa ja muistan hämmästyneeni, kun olin tilannut jonkin kalaruoan alkuruoaksi, mutta sitten tuotiinkin eteeni tuollainen suorastaan hävyttömän pieni suupala, joka ei ollut tilaamaani kalaa. Tarjoilija ei sanonut mitään, joten olin todella ihmeissäni. No, ymmärsin lopulta suupalan pienuudesta, että se ei ollut tarkoitettu olemaan varsinainen alkuruokani. Suomessa sentään tarjoilijat aina sanovat, että kyseessä on aluksi pieni tervehdys keittiömestarilta.

Arquebuse. Tätä ranskalaista digestiiviksi tarkoitettua katkeroa ei juuri löydy juoma-alan hakuteoksistakaan. Ei se olisi tähänkään päässyt, jollei sen nimi olisi ollut mielenkiintoinen. Arkebusoida on vanha termi, joka tarkoittaa teloittamista ampumalla. Mutta mitä sillä voi olla tekemistä juoman kanssa?

Juoman pääasiallinen mauste ja tehoaine on angelika eli väinönputki, jonka luultiin ennen parantavan ampumahaavoja. Niitä taas saatiin 1400-luvun sodissa siksi, että vihollinen oli käyttänyt kiväärin edeltäjää, pyssyä nimeltään arquebus. Sana on ranskalaisten väännös saksan sanasta Hakenbüchse, hakapyssy.

Ja näitä syötäviä sanoja riittää niin, että esimerkiksi makkaroista on viittauksineen oma yli sadan sanan osio, josta löytyvät niin tee-, lauantai- kuin siskonmakkaroiden alkuperät.

Lähde: http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/sanaind.html

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.