Nordean tekemä selvitys pankin korttitilastojen pohjalta paljastaa, että Uusimaa on kärsinyt koronaepidemiasta enemmän kuin muu Suomi. Kulutus väheni Uudellamaalla enemmän kuin muualla maassa, mutta on kuitenkin piristymään päin. Nordean Koronamittarin tuoreimmat tiedot ovat viikolta 17 (20.–26. huhtikuuta).
– Korttimaksaminen supistui koronakriisin myötä Uudellamaalla vielä noin 5 prosenttia muuta maata enemmän, toteaa pääekonomisti Tuuli Koivu tiedotteessa.
Tiputus oli Uudellamaalla muuta maata jyrkempää useilla aloilla kuten vähittäiskaupassa, ravintoloissa ja kampaamoissa. Korttitilastoista käy ilmi myös, että kulutus on alkanut toipua pahimman pudotuksen jälkeen. Toipuminen on käynnistynyt erityisesti vähittäiskaupassa, partureissa, terveysalalla ja polttoainemyynnissä. Vähittäiskaupassa kolkutellaan tiedotteen mukaan jo alkuvuoden tasoja.
– Polttoaineen myynnin kasvun taustalla voi olla poikkeuksellinen hintakehitys. Öljyn hinta on laskenut vuoden alusta yli 50 prosenttia ja tämä heijastuu hintoihin myös bensapumpuilla. Kuluttajien yleinen liikkuminen on varmasti myös lisääntynyt maaliskuun pohjalukemista ja nyt ehkä suositaan yksityisautoilua joukkoliikenteen sijaan, toteaa puolestaan analyytikko Kristian Nummelin.
Ravintoloissa kulutuksen suunta on myös hieman ylöspäin, mutta kokonaisuudessaan sektori on kokenut kovan iskun, sanotaan tiedotteessa.
– Pieni positiivinen merkki nähdään myös ravintoloiden saralla, kun kehitys on hieman paranemaan päin. Ravintolat ovat pyrkineet sopeutumaan tilanteeseen ja kuluttajat ovat löytäneet noutoruuan. Suuri kysymys on nyt, miten ihmiset uskaltavat lähteä liikkeelle, kun ravintolat avautuvat jälleen kesäkuun alussa, Nummelin pohtii tiedotteessa.
Kuluttaminen joukkoliikenteessä, takseissa, matkailussa sekä kulttuurissa on yhä hyvin vähäistä.
OP Ryhmän tiedotteen mukaan maaliskuun puolivälissä kotitalouksien kulutus supistui nopeasti noin viidenneksen alkuvuoden tasosta. Nyt kulutus näyttää maksukorttidatan perusteella kuitenkin jo alkaneen elpyä.
OP:n maksukorttitapahtumia koskevan datan mukaan kotitalouksien kulutuskäyttäytyminen muuttui maaliskuun puolivälissä huomattavasti. Ruoan osuus korttiostoista nousi tällöin keskimäärin 45 prosenttiin, kun se alkuvuonna oli ollut 33 prosenttia korttiostoista. Päivittäistavarakaupassa alettiin käydä harvemmin, mutta kertaostosten suuruus kasvoi selvästi. Ruokaan käytetty kertaostos on ollut maaliskuun puolivälin jälkeen keskimäärin 25 prosenttia suurempi kuin tammi-helmikuussa, kerrotaan tiedotteessa.
Ravintoloihin menee enää vajaa 2 prosenttia korttimaksuista alkuvuoden 7 prosentin sijaan. Kulutuskäyttäytyminen on siis muuttunut normaalisti kaikkein vakaimmalta osaltaan eli palveluiden osalta, kerrotaan tiedotteessa. Jo huhtikuun viimeisellä viikolla kulutus näytti kuitenkin palautuvan: kulutus oli enää 15,4 prosenttia vähäisempää kuin alkuvuonna.
– Maksukorttidatan perusteella kotitaloudet ovat jo hieman toipuneet koronapandemian aiheuttamasta alkushokista. Nyt kuluttajat ostavat muun muassa elektroniikkaa ja rautakauppatavaraa enemmän kuin maaliskuun lopussa, toteaa OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.