Itä-Helsinkiin uusi ala-aste: hankkeen hintalappu liki 24 miljoonaa euroa

Puotilan ala-asteen uudisrakennus tulee maksamaan reilut 23,7 miljoonaa euroa ja tarjoamaan tilat yli 600:lle ala-asteen ja esikoulun oppilaalle. Kaupunginhallitus käsittelee elinkaarihankkeena toteutettavan koulun hankesuunnitelmaa maanantaina. 1960-luvulla valmistunut vanha koulurakennus puretaan.

Puotilan alueella on toivottu panostuksia asukasviihtyvyyden parantamiseen, osallisuuden kasvattamiseen ja alueellisen eriarvoistumisen ehkäisyyn. Koulurakennukseen pyritään sijoittamaan muun muassa työväenopiston ja liikuntaseurojen toimintaa sekä taiteen perusopetusta.

Rakennus ja sen aluetta rajaava puuverhoiltu muuri suojaavat pihaa viereisen Itäväylän liikenteen melulta sekä tuulelta. Piha avautuu valoisaan ja aurinkoiseen ilmansuuntaan.

Rakennuksen pihan puolen polveileva muoto tuo opetustilat luonnonvalon ääreen ja toisaalta rajaa pihalle suojaisia ja katettuja syvennyksiä.

Rakennustyöt alkavat nykyisen rakennuksen purkamisella kesällä 2020. Uudisrakennuksen on tarkoitus valmistua toukokuussa 2022 ja tilat otetaan käyttöön elokuussa 2022.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut