Vesibussiliikenne saariin alkaa Helsingissä – Uunisaareen pääsee jo

Uunisaari sijaitsee Kaivopuiston edustalla. Arkisto/Sirpa Repo

Vesireittiliikenteen Helsingin ulkoilusaariin piti alkaa toukokuussa, mutta koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi myös vesireittiliikenteeseen tuli muutoksia.

Helsingin kaupunki on linjannut, että vesireittiliikennöitsijät voivat päättää kauden aloittamisen siirtämisestä enintään kesäkuun alkuun.

Vesireittiliikennöinti on nyt hiljalleen käynnistymässä, ja esimerkiksi Uunisaareen liikennöivä Aava-Lines on jo aloittanut kuljetukset Uunisaareen.

NorsöLine on puolestaan aloittamassa reittiliikennöinnin Kaunissaareen perjantaina 15. toukokuuta. Matkustajamääriin, matkatavaroihin, maksutapoihin ja ennakkovarauksiin voi tulla muutoksia. Esimerkiksi Kaunissaareen liikennöivän aluksen kahvio ei ole toiminnassa toistaiseksi.

Tämänhetkisen tiedon mukaan JT-Linen vesireittiliikenne Pihlajasaareen, Merenkävijät ry:n kuljetukset Harakkaan sekä Suomen Saaristokuljetuksen Idän saaristoreitti alkavat 1. kesäkuuta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut