Valvovan viranomaisen karu tilinpäätös: erityisesti vanhustenhuollosta tulvi kanteluita, valvonnassa tarpeen entistä vahvemmat konstit – Näistä asioista henkilökunta valitti

Aveihin tuli viime vuonna kanteluita erityisesti vanhustenhuollosta. Kuvituskuva. Samu Karvala

Minna Harmaala

Vanhustenhuollon epäkohtien nousu julkisuuteen näkyi kanteluiden määrän huimana nousuna aluehallintovirastoissa (avi) viime vuonna, selviää avien tiedotteesta ja tilinpäätöksestä.

Terveydenhuollon puolella kanteluita tuli tiedotteen mukaan suorastaan ennätysmäärä.

Suurin osa ilmoituksista koski vanhustenhuoltoa. Juuri viime vuoden alussa julkisuuteen nousivat räikeät epäkohdat vanhusten yksityisissä hoivakodeissa.

Lue lisää: Hoivaskandaali paisuu, myös Attendolla pahoja puutteita – Yle: Espoolaisessa hoivakodissa nälkäisiä vanhuksia ja laittomia lääkkeitä

Myös muilla avien toimialoilla tuli viime vuonna vireille entistä enemmän kanteluita.

Mielenterveys- ja päihdepuolelta kuitenkin tuli tilinpäätöksen mukaan vähän asiakkaiden ja omaisten yhteydenottoja. Tekemässään valvonnassa avit huomasivat näissä silti aivan vastaavia epäkohtia kuin vanhusten ja vammaisten palveluissa.

Sosiaali- ja terveyspuolen kanteluita tehtiin aveille viime vuonna 3 249 (vireille tulleiden määrä), kun luku toissavuonna oli 2 715. Kasvua oli siis lähes 20 prosenttia.

Sote-henkilökuntakin teki aluehallintovirastoille omilta työpaikoiltaan useita epäkohtailmoituksia ja kanteluita asiakas- ja potilasturvallisuuden vaarantumisesta.

Sosiaalihuollossa vanhustenhuollon epäkohtailmoitukset ja kantelut koskivat avien tilinpäätöksen mukaan useimmiten muun muassa henkilöstömitoitusta ja -rakennetta, vastuuhenkilökysymyksiä, puutteita hoidon laadussa sekä ruuan laadussa ja tarjoilussa, lääkehoitoa, asiakasturvallisuutta ja sairaan- ja terveydenhoidon puutteita.

Kehitysvammahuollossa työntekijät ilmoittivat itsemääräämisoikeuksiin liittyviä asioita ja lastensuojelussa määräaikoja.

Lisäksi kanteluissa esitettiin tyytymättömyyttä muun muassa kunnan kotihoidon toimintaan ja päätöksentekoon palveluista sekä hoivan ja palvelujen laatuun ja asiakkaiden kohteluun sekä kotihoidossa että tehostetun asumispalvelun yksiköissä.

Omassa valvonnassaan avit huomasivat, että osa kunnista ei tiedostanut olevansa vastuussa ostopalveluiden valvonnasta. Kun kunta ei valvonut toimijoita, avit saivat käsiteltäväkseen enemmän valituksia.

Valvonnassa jouduttiin viime vuonna turvautumaan aiempaa vahvempiin valvonnan keinoihin.

Valvojille ilmeni, että tieto kantelu- ja valvontapäätöksistä ei aina siirtynyt varsinkaan isoissa organisaatioissa johdolta toimintayksiköihin saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.