Pääkaupunkiseudun muuttovoitto suurin puoleen vuosisataan – vieraskielisten osuus voitosta 71 prosenttia

Kuvituskuva. Arkisto/ Armi Suojanen
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Pääkaupunkiseudun kuntien viime vuonna imaisema muuttovoitto oli suurin ainakin puoleen vuosisataan.

Tilastokeskuksen mukaan pääkaupunkiseudun kuntien yhteenlaskettu kokonaisnettomuutto oli 13 867 henkilöä vuonna 2019. Määrä on suurin ainakin 50 vuoteen.

Kokonaisnettomuutto sisältää muuttovoiton muualta Suomesta ja ulkomailta. Vieraskielisten osuus pääkaupunkiseudun muuttovoitosta oli 71 prosenttia.

Kuntien välisessä muuttoliikkeessä Vantaa ja Espoo keräsivät suurimmat voitot. Vantaalle muutti 3 033 ja Espooseen 2 535 henkilöä.

Vantaan muuttovoitosta kaksi kolmasosaa ja Espoon muuttovoitosta puolet oli vieraskielistä väestöä.

Uudenmaan maakunta sai muualta Suomesta muuttovoittoa 8 114 henkilöä. Määrä on suurin vuoden 1999 jälkeen.

Muuttovoitosta lähes puolet oli vieraskielisiä. Tilastokeskuksen taulukoiden mukaan vieraskielinen väestö keskittyy Uudellemaalle.

Uudenmaan lisäksi vain Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi saivat muuttovoittoa muualta Suomesta.

Manner-Suomen kunnista suhteellisesti eniten muuttovoittoa saivat Sipoo, Kempele ja Kauniainen. Vain noin joka kuudes kunta sai muuttovoittoa Suomen sisällä tehdyistä muutoista.

Suomen muuttovoitto ulkomailta kasvoi viime vuonna noin kolmanneksen edellisvuoteen verrattuna. Muuttovoitto nousi 15 495 henkeen edeltävän vuoden 11 965 hengestä.

Nousua avittivat maahanmuuton kasvu ja maastamuuton väheneminen. Suomeen muutti ulkomailta 32 758 henkeä ja maasta muutti ulkomaille 17 263 henkeä.

Suomen saama muuttovoitto koostui lähes täysin EU:n ulkopuolelta tulleista muuttajista, joiden määrä kasvoi reilulla kahdella tuhannella edellisvuodesta. Sen sijaan muutto EU-maista pysyi lähes samalla tasolla.

Maahanmuuton voitosta suurin osa oli Venäjän kansalaisia, 1 787. Toiseksi eniten tuli Irakista, 1 182 ja kolmanneksi eniten Intiasta, 1 078.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Raidejokeri jumiutui valituskierteeseen Helsingissä – asukasyhdistys ja luonnonsuojelijat haluavat muuttaa pikaratikan linjausta
  2. Helsingissä joukkoaltistuminen koronalle viime viikonlopun musiikkitapahtumassa
  3. Helsingin koronalasku ensi vuonna "suorastaan dramaattinen" – työttömien määrä lisääntyi puolessa vuodessa 10 000:lla
  4. Muumit juhlivat Kansallismuseossa
  5. Hopeatöiden suurmestarin Bertel Gardbergin näyttely on avoinna Tuomiokirkon Kryptassa
  6. Vorschmack vegeksi – meilahtelaisravintola teki Mannerheimin klassikosta rohkean version
  7. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  8. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi
  9. T24: Virossa kolme uutta koronavirustartuntaa
  10. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  11. Jättikorttelin yhteispiha Helsingin kantakaupungissa on kuin linnan puisto – asukkaat kutsuvat sinne vieraitaan eväsretkelle
  12. Tällaista murskakritiikkiä sai Kaivopuiston kesäkokeilu: Kaikki liikkuivat niin kuin ennenkin, yrittäjät kärsivät ja betoniporsaat olivat rumia
  13. Helsingin Taiteiden yö peruttiin, mutta paikallisesti järjestettävä tapahtuma valtaa Töölön – Luvassa musiikkia, tanssia ja kuvataidetta
  14. Pakilan Lidl avautui remontin jälkeen
  15. T24: Entisöity Padisen luostari on jälleen avoinna yleisölle – Luostari on mainio päiväretkikohde omalla autolla liikkuville

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kaivopuiston ajoestekokeilu keskeytetään – "Hyvistä tavoitteista huolimatta ei ollut onnistunut"
  2. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  3. Nyt tuli suositus kasvomaskien käytöstä Helsingin joukkoliikenteeseen – Pormestari Jan Vapaavuori: "Kaupunki varmistaa, että vähävaraisilla on mahdollisuus suosituksen noudattamiseen"
  4. Aatos Erkon penkki sai lähteä kun asemahallissa suitsittiin järjestyshäiriöitä – "Tilanne on selkeästi parantunut"
  5. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  6. Salkkarirooli voi joskus olla taakka – Hekan hallituksen uusi puheenjohtaja Jasmin Hamid oli politiikassa mukana jo ennen näyttelijän uraa
  7. Jättikorttelin yhteispiha Helsingin kantakaupungissa on kuin linnan puisto – asukkaat kutsuvat sinne vieraitaan eväsretkelle
  8. Helsingissä joukkoaltistuminen koronalle viime viikonlopun musiikkitapahtumassa
  9. T24: Kolme Tallinnan keskustahotellia menee remonttiin – Luvassa myös lisää irtisanomisia
  10. Asukkaat vastustivat ruokakauppaa, ovat saamassa nyt tilalle Mäkkärin
  11. Helsinkiläinen kauppakeskus saa tänään peräti 6 uutta ravintolaa – katso lista tästä
  12. Lukijalta: Kasvomaskit ilmaiseksi eläkeläisille
  13. "Ihmisruumiin" osat olivatkin karhun käpälät – näin poliisi selittää virhetulkinnan
  14. Tällaista murskakritiikkiä sai Kaivopuiston kesäkokeilu: Kaikki liikkuivat niin kuin ennenkin, yrittäjät kärsivät ja betoniporsaat olivat rumia
  15. Kontulalainen kerrostalopiha poikkeaa täysin totutusta – "Ihmisiä näkee kesäisin lukemassa, juttelemassa tai vaikka mansikoita poimimassa"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.