Esimies on nyt esihenkilö – Helsinki aikoo neutralisoida kaikki mies-päätteiset ammattinimikkeet, joita on 45

Työelämä: Helsingissä on 45 ammattinimikettä, joissa on mies-pääte. Tulevaisuudessa 948 työntekijän nimike voi muuttua.

Helsingin pelastuslaitoksella on jo otettu käyttöön pelastaja-termi. Kuvituskuva. Saara Karttunen
Anniina Virtanen

Anniina Virtanen

Esimies, palomies, lakimies, talonmies, virkamies. Vaikka tasa-arvo on saavuttanut työelämän, ammattinimiketermit ovat jämähtäneet historiaan. Ne ovat kuitenkin niin vakiintuneita suomen kielen sanoja, että harva edes kiinnittää niihin huomiota.

Helsingin kaupungin tasa-arvotoimikunta suositteli viime vuoden lopulla, että esimies-termistä luovutaan. Kaupungin työpaikoilla on otettu alkuvuodesta käyttöön esihenkilö-sana esimiehen tilalle. Viralliset työnimikkeet eivät ole vielä muuttuneet, mutta puhutellessa ja kaupungin sisäisessä viestinnässä käytetään esihenkilö-termiä.

Palomies vai pelastaja? – Helsingin Uutisiin kirjoittanut palomies: Ammattinimikkeen sijaan olisi tärkeämpää pohtia palkkaa

Myös Helsingin pelastuslaitoksella on otettu käyttöön pelastaja palomiehen sijaan. Järjestelmiin asti termi ei ole vielä yltänyt, mutta puheeseen se on jo vahvasti vakiintunut, kertoo Helsingin henkilöstöjohtaja Nina Gros.

Termien muutosten taustalla on tavoite luopua mies-loppuisista ammattinimikkeistä ja näin neutralisoida nimikkeet.

Kaupungilla on käytössä erilaisia nimikkeitä 1 274. Listauksesta löytyi 45 ammattinimikettä, joissa on sana "mies". Yhteensä 948 henkilöllä on käytössään mies-loppuinen ammattinimike.

Tällaisia ovat esimerkiksi raidemies, laitosmies, mittakirvesmies, tonttiasiamies, mittausmies ja huoltomies. Alat ovat perinteisesti miesvaltaisia.

Yksityisellä puolella neutralisointia on tehty.

Helsingin kaupungilla suhtaudutaan myönteisesti nimikkeiden neutralisointiin. Laajempaa sisäistä keskustelua toimialojen ja liikelaitosten kanssa ei ole kuitenkaan vielä käyty.

– Tämä on varmasti juuri sellainen asia, joka tullaan suunnittelemaan hyvin yhdessä toimialojen kanssa ja löytämään kaikkia tyydyttävä ratkaisu, Nina Gros kertoo.

Sukupuolineutraaleista vessoista tulee negatiivista palautetta Oodissa – kirjastojohtaja painottaa hyviä puolia

Tänä vuonna resurssit eivät kuitenkaan riittäneet ammattinimikkeiden muutosprosessiin, ja sitten iski vielä korona. Tavoitteena on kuitenkin laittaa nimikeasia ensi vuoden toimintasuunnitelmaan.

– Nimikeprosessin käynnistäminen ei ole juuri tässä kriisin keskellä ajankohtaista, sillä se vaatii henkilöresursseja. Meillä on 38 000 työntekijää ja ammattinimikkeiden linjausmuutokset vaativat laajan keskustelun ennen kuin niitä päästään viemään käytäntöön, Gros perustelee.

Hän uskoo, että esihenkilö-termin käytön myötä myös muihin sukupuolineutraaleihin termeihin siirtyminen helpottuu. Kaupungin työntekijöiden puheessa myös virkamies on korvattu viranhaltija-termillä.

– Lakimies kääntyy helposti juristiksi. Mutta esimerkiksi talonmies onkin jo haastavampi, Gros toteaa.

"Perämies on sitten jatkossa perähenkilö" – uudet sukupuolineutraalit nimikkeet saivat lukijoiden kielenkannat auki

Vanhoista termeistä ei ole tullut työntekijöiltä sanomista, mutta Gros uskoo, että sanomista saattaa tulla siinä vaiheessa, kun nimikkeistöä lähdetään muuttamaan. Miksi sitten muuttaa jotain, mistä ei tule valituksia?

– Nimikkeiden neutralisoinnilla haluamme viestittää, että tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden eteneminen on meille tärkeätä ja edistämme sitä systemaattisesti. Neutraalisuuden näkökulmasta se on asia, joka halutaan korjata, Gros sanoo.

Hän uskoo, että ajan myötä uudet termit muotoutuvat luontevaksi osaksi viestintää.

Gros arvioi, että esimerkiksi esihenkilö-termin käyttöä opetellaan tämä vuosi, ennen kuin se alkaa vakiintua kaikkien käyttöön.

Helsingin kaupunki voi olla monelle yritykselle ja muille kunnille suunnannäyttäjä.

– Tiedän, että yksityisellä puolella neutralisointia on tehty, ja pienellä mittakaavalla se onkin helpompaa.

Häviävätkö naisten ja miesten vessat ja pukuhuoneet kokonaan Helsingistä? – "Intiimitilojen pitää huomioida kaikkien tarpeet"

Putkimies on nyt putkiasentaja – Työnhakusivusto otti käyttöön uudet sukupuolineutraalit ammattinimikkeet

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  2. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  3. Hietalahden kirpputori aukeaa 1. elokuuta – paikkoja voi alkaa varata heinäkuun puolivälin jälkeen
  4. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  5. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  8. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  9. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  10. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  11. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  12. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  13. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  14. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  15. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  2. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  3. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  4. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  7. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  8. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  9. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  10. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  11. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  12. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  13. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  14. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  15. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.