Veneily: Kulosaaressa on kari, johon on karahtanut yksi jos toinen vene. Kokenut veneilijä pitää sitä jopa Helsingin pahimpana.
Meri kimaltelee aamuauringossa A-lehtien toimitalon vieressä Kulosaaren ja Herttoniemen välissä.
Kaunis maisema pettää, sillä kimaltelevan veden alla veneilijöitä vaanii kari, joka on ehkä yksi Helsingin petollisimmista. Useat veneilijät ovat karauttaneet siihen veneensä.
Eräs veneilijä kertoo, että hän yritti kerran heiluttaa veneelle, joka oli ajamassa suoraan karille. Veneestä heilutettiin takaisin – ja sitten rysähti.
Lähistöllä toimivan Kartanon Venekerhon puheenjohtaja Martti Laine vahvistaa, että paikalla on sattunut useita havereita.
– Tiedän, että meidänkin kerhosta joku on onnistunut kolhimaan veneensä siihen, hän kertoo.
Kokeneella veneilijällä ei tule Helsingistä ainakaan äkkiseltään mieleen yhtä pahaa paikkaa.
– Se on aika erikoinen kohta.
Paikalle on pystytetty kaksi epävirallista merimerkkiä, jotka pitäisi ohittaa idän eli kaislikon puolelta.
– En osaa sanoa, kuka merkit on laittanut. Jos osaa noudattaa niitä, ei ole hätää, mutta kyllä siinä aika moni ajaa suoraan, Laine sanoo.
Laine epäilee, että karille ajaneet veneilijät eivät ole joko huomanneet merimerkkejä tai osanneet tulkita niitä.
Mahdollista on myös se, että veneilijä on kyllä huomannut merimerkit mutta ei ole uskonut, että kohdassa täytyy ajaa niin lähellä kaislikkoa ja sillan pilareita.
Alueella on 10 kilometrin nopeusrajoitus. Kaikki veneilijät eivät Laineen mukaan noudata rajoitusta. Ylinopeus voi olla yksi syy, miksi merkit jäävät huomaamatta.
Karia ja epävirallisia merimerkkejä ei ole merkitty merikarttaan.
Liikenne- ja viestintäviraston ylitarkastaja Juha Tiihonen kertoo, että karia ei ole merkitty merikarttaan, koska kyseessä ei ole yksittäinen kari vaan matalikko.
– Merikartta kertoo, että siinä on hyvin matalaa. Sellaisella alueella veneilijä liikkuu täysin omalla vastuulla ja hänen pitää tuntea paikalliset olosuhteet ja huolehtia tähystyksestä, Tiihonen toteaa.
Virallinen veneväylä Vanhankaupunginlahdelle kulkee Kulosaaren länsipuolelta. Se on merkitty sekä vesistöön että merikarttaan. Epävirallinen väylä toimii oikoreittinä.
– Suuri houkutushan veneilijöillä on mennä siitä läpi, ettei tarvitse kiertää Kulosaaren toiselta puolelta. Se on sinänsä ymmärrettävää.
Tiihonen peräänkuuluttaa vesikulkuneuvon päällikön vastuuta.
– Vesikulkuneuvon päällikön pitää tuntea vedenkorkeus ja oman veneen syväys ja selvittää, kuinka epävirallisetkin viitat pitää kiertää.
Martti Laine on huolissaan veneilijöiden taidoista ja asenteista.
– Entistä enemmän tulee vastaan sitä, että veneeseen hypätään niin kuin autoon ja lähdetään ajamaan. Kyllä siellä jotkut menevät aika heppoisilla taidoilla, mutta onneksi on myös oikeita venemiehiä ja -naisia, jotka ottavat toiset huomioon ja osaavat säännöt.