Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Presidentti Sauli Niinistö varoittaa seurauksista, jos EU-maat eivät pääse sopuun koronakriisin torjunnasta

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö varoittaa Euroopan unionin ulkoisen vallan rappeutumisesta, mikäli EU-maat eivät pääse sopuun näkemyseroistaan koronakriisin torjunnasta.

– Euroopan unionille haaste on suuri. Kyvystä ratkaista sisäiset ongelmat riippuu myös unionin ulkoinen painoarvo koronan jälkeisessä maailmassa, Niinistö kirjoittaa Uutissuomalaisen debatissa .

Jos kiistoista ei sovita, on Niinistön mukaan uhkana, että kaikki EU-maat häviävät, ja EU jää kansainvälisen voimapolitiikan armoille.

– Menetetyn aseman palauttaminen on aina vaikeaa, ja EU:n sisäisten erimielisyyksien kasvaessa se uhkaa käydä mahdottomaksi.

Niinistön mukaan EU:n sisäistä yhtenäisyyttä koetellaan nyt kolmella tavalla.

Niinistö nostaa kirjoituksessaan esiin kiistan euromaiden yhteisistä joukkovelkakirjoista eli eurobondeista sekä Euroopan keskuspankin EKP:n ja Saksan perustuslakituomioistuin välille syntyneen näkemyseron, joka uhkaa kriisin taloudellista elvytystä. Lisäksi Niinistö mainitsee vapaata liikkuvuutta säätelevän Schengen-sopimuksen, josta koronapandemian takia on käytännössä luovuttu ja jonka noudattamiseen voi olla vaikea palata, jos EU-maat pitävät kiinni matkustusrajoituksista.

Presidentti Niinistön kirjoitus aloittaa uuden Uutissuomalaisen debatti -sarjan, jossa esitetään viikoittain punnittuja puheenvuoroja ajankohtaisista aiheista.

Debatti on valtakunnallinen mielipidesivu, jota tuottaa Mediatalo Keskisuomalaisen ja sanomalehti Karjalaisen yhteistoimitus Uutissuomalainen.