Tänä vuonna noin tuhat nuorta saa kesätyöpaikan HOK-Elannon toimipisteistä. Koronaepidemian vuoksi määrä on viime vuotta merkittävästi pienempi.
– Viime vuonna HOK-Elannossa oli yhteensä noin 2000 kesätyöntekijää. Nyt olemme siirtäneet noin 800 ravintolatyöntekijää myymälöihin, joten tämä näkyy kesätyöntekijöiden määrässä, kertoo HOK-Elannon henkilöstöjohtaja Antero Levänen Helsingin Uutisille.
– Myös meidän vakituisilla palkkalistoilla olevat opiskelijat tekevät kesäaikana suurempia viikkotuntimääriä kuin talvikauden aikana, joten sekin vaikuttaa kesätyöntkeijöiden määrään.
Tuhanteen kesätyöpaikkaan kuuluu 300 Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelupaikkaa. Kahden viikon pituiset harjoittelujaksot aloitetaan 6. heinäkuuta., mikäli epidemiatilanne ei muutu huonompaan suuntaan alkukesän aikana.
– Kesätöillä on iso taloudellinen merkitys koululaisille ja opiskelijoille ja he myös mahdollistavat vakituisen henkilöstömme vuosilomien pitämisen, Levänen sanoo tiedotteessa.