1980-luvulla jenkkiherkkuja Suomeen tuoneen Ervin Latimerin, 68, tarinasta saisi elokuvan – Linnanmäeltä ja Kaivarista tuttu mies remontoi nyt kahvilaa Ruskeasuolla

Moni muistaa Ervin Latimerin koripallourasta. Joillekin hänen tikkuun paistetut Corn Doginsa olivat sukupolvikokemus Kaivarissa ja muilla festareilla. Sakari Nupponen
Sakari Nupponen

Sakari Nupponen

Kaikki alkoi Tampereelta 10. lokakuuta 1974, kun agentti olikin sopinut Ervin Latimerin seuran lämpimän Ranskan sijasta Suomen I-divariin.

– Oli lunta ja kylmää. Ensin kuljin vain harjoitusten ja asunnon väliä, kunnes tutustuin Pispalan Tarmossa pelanneeseen Tony Brooksiin. Siitä alkoi elämä, 68-vuotias Latimer kertoilee nyt.

Jutustelun lomassa tulevat suomalaiset voimasanat kuin luonnostaan, mutta elämä hymyilee nyt:

– Tämä on mahtava paikka, hän sanoo katsoessaan ulos Ruskeasuon urheiluhallista, joka rakennettiin Helsingin olympialaisiin ratsastushalliksi.

Hevoset kopistelevat edelleen sen edustalla, linnut pitävät keväistä konserttia ja luonto ympäröi muutenkin paikkaa, jota kaikki helsinkiläiset eivät ehkä edes tunne.

Ensimmäisen oman firmansa Latimer perusti 1983 Uudessakaupungissa, pelatessaan UU:ssa. Silloin hän myi Corn Dogeja torilla. Voi sanoa Latimerin kotouttaneen tämän amerikanherkun Suomeen – vähän niin kuin Lappeenrannan Adriano toi pizzan ja Tampereen kiekkomiehet hotwingsit.

Corn dogit eli maissitaikinalla kuorrutetut nakit tikussa löivät läpi erityisesti urheilevan ja musiikkia kuuntelevan nuorison parissa. Latimer paistoi niitä Linnanmäellä, Olympiastadionilla ja Helsingin jäähallissa.

1993 hän lähti yrittäjäksi Tallinnaan. Texmex-ravintola oli suuri – 250 asiakaspaikkaa – ja kauppa kävi. Amerikkalaistyylinen ruoka iski nousevan Viron makuun.

Perhettä hän ei koskaan vienyt asumaan vastarannalle, koska ei pitänyt maata turvallisena. Bisnes sujui monta vuotta, kunnes:

– Tuli kaveri sisään ja sanoi, että meillä on katsottuna teille partneri. Kysyin, mitä helvettiä!

Seuraavaksi hän kysyi neuvoa lakimieheltään, joka neuvoi irtautumaan bisneksistä siellä.

– En ymmärrä, mitä ihmettä minä tein siellä, Latimer puuskahtaa nyt.

Ervin Latimeria haastateltiin Tamperelaisessa 26.3.1975. Tamperelainen

Suomessa hän alkoi pitää kahvilaa Helsingin kauppatorilla legendaarisen Anja Snellmanin naapurissa.

– Siinä on todellinen rautarouva, hän kehaisee.

Latimer itse oli teräsmies, joka myi Corn Dogeja Mikonkadulla yökioskista ja tuli suoraan aamukuudeksi torille.

Sitten iski aivoinfarkti ja lääkäri käski jäädä eläkkeelle.

– En jaksanut olla tekemättä mitään. Seuraavaksi menin myymään Oulunkylän kentälle, Aleksis Kiven kadulle ja Itäkeskuksen uimahallille. Nyt on vain tämä yksi. Grillivaunut seisovat.

Ruskeasuon hallin kahvilaa Latimer on pitänyt kolme vuotta.

– Oli suunnitelmissa lähteä Espanjaan, mutta tuli tämä korona, ja mietin, että parempi jäädä.

Ervin Latimeria haastateltiin Tamperelaisessa 26.3.1975. Tamperelainen

Koronasulun hän on käyttänyt remonttiin, johon uppoaa noin 20 000 euroa omaa rahaa. Kaupunki ei osallistu siihen.

Avajaispäivästä ei ole vielä tietoa. Toisaalta kaikki Virosta tilatut sormipaneelitkaan eivät ole vielä saapuneet.

Tyhjä sali henkii vitivalkoista funkkista. Keittiö on yhtä mylläkkää, mutta kyllä sieltä tuoreet pullakahvit saa pöytään.

– Pöytätennis, käsipallo ja suuret turnaukset tuovat eniten asiakkaita, hän laskee, mutta sanoo tavoittelevansa myös uusia omia asiakkaita.

– Tilaisuuksiin tehdään ihan mitä vaan, mutta tavallisesti myydyimmät annokset ovat pastaa, salaatteja ja keittoja, kuten lohikeitto – minun erikoislohikeittoni.

Erikoinen korisvoitto Venäjästä

Tampereen Pyrintö nousi kauden 1974-75 jälkeen Suomen mestaruussarjaan, vaikka Ervin Latimer oli kohahduttanut Kaupunkilehti Tamperelaiselle antamalla lausunnollaan: ”Koripalloilusta ei vilaustakaan”.

Nyt hän pyörentää lausuntoa puolustajien pelkästä huitomisesta, mutta sanoo, että näkemys puolustamisesta oli hukassa. Lisäksi rivien välistä voi lukea, että kaikki silloiset pelaajat eivät harjoitelleet tarpeeksi.

– Kävin salilla, käytin painoliivejä, juoksin kymmenen kilometrin lenkkejä. Tein töitä, koska se oli minun ammattini.

Toisaalta häntä harmittivat senaikaiset asenteet. Vastustaja pelkäsi. Oma joukkue taas vaati paljon pisteitä.

Pyrinnöstä hän siirtyi kaudeksi Ranskan Dijoniin, ja mutustelee kaupungin herkun nimeä: Moutarde de Dijon.

Latimerin piti palata vain kesäksi Suomeen, mutta Virsu Oy:n rahamiehet Oiva Virtanen ja Timo Suviranta houkuttelivat hänet kaudeksi Panttereihin.

Kotimaan sarjoissa hän edusti myös Hyvinkään Tahkoa, Playhonkaa, Uudenkaupungin Urheilijoita ja Tapiolan Honkaa.

Pelaaminen on jäänyt.

– Mulla on nyt uusi lonkka, uusi polvi.

Mutta toisesta polvesta löytyi pelimies: Cedric ”Cedu” Latimer kuuluu siihen toisen polven jenkkikaartiin, joka valloitti Suomen kenttiä. Cedu pelasi 36 nuorten maaottelua. Hänelläkin on ikää jo 32 ja seura nyt I-divarin Munkkiniemen Kisapojat.

Perheen kuuluisin lienee kuitenkin isän nimikaima, vaatesuunnittelija Ervin Latimer. Muutkin sisarukset ovat menestyneet aloillaan. Kaksi heistä asuu Los Angelesissa.

Isä Latimer voitti SM-kultaa vain kerran, Hongassa 1979. Urallaan hän takoi keskimäärin 23,2 pistettä ottelussa. Se on hurja luku.

Myöhemmin tuli erikoinen voitto:

Viisikymppisissä EM-kultaa. Venäjä kaatui Moskovassa ja joukkueessa pelasivat muun muassa sellaiset korislegendat kuin Gerald Lee, 69, Leon Huff, 70, Larry Pounds, 66 ja Bernard Harris, 69.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut