Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suvilahteen kaavaillaan viihteen jättikeskusta – miten käy Mikko Leppilammen hankkeelle tällä kertaa?

Suvilahteen suunniteltu massiivinen viihde- ja tapahtumakeskus kokoaa toteutuessaan yhteen suuren määrän erikokoisten tapahtumien tuottajia ja esiintyjiä.

Vuonna 2017 käynnistynyt kehityshanke on laajuudessaan ennen näkemätön. Se etenee nyt aikataulujen mukaan.

– Suvilahden alue nostaa jatkossa Helsingin tapahtumakaupunkina muiden Pohjoismaiden tasolle, arvioi hankkeen vetäjä, viihteen monitoimimies Mikko Leppilampi.

Tarve yhtenäisestä viihdekeskuksesta on ollut Leppilammen mukaan Helsingissä huutava, sillä kaupungista on tähän saakka puuttunut kooltaan rock-klubin ja jäähallin väliin sijoittuva, 3 000–5 000 henkeä vetävä areena.

– Kun sellainen saadaan, se luo aivan varmasti mahdollisuuksia kokonaan uusille tapahtumille ja festivaaleille, Leppilampi iloitsee.

Sopivan paikan puuttuminen on Leppilammen mukaan aiheuttanut myös sen, että monet kansainväliset tähdet ovat sivuuttaneet Helsingin. Nyt tuo este on tarkoitus poistaa.

Tosin Yhdysvaltain entisen Suomen-suurlähettilään Bruce Oreckin hanke Vallilan konepaja-alueen muuttamisesta aloittelevien yritysten ilmaiseen käyttöön on palvellut osin samaa kokoluokkaa.

Oreck osti monien kiistojen jälkeen VR:ltä osan Pasilan konepaja-alueen makasiineista. Hintaa kaupalle tuli 11 miljoonaa euroa.

Nyt alue tunnetaan nimellä The Train Factory. Ensimmäinen festivaali järjestettiin siellä viime vuoden huhtikuussa.

Suuret tapahtumat vaativat myös majoitus- ja ravintolatiloja, joita on Suvilahteen luvassa runsaasti.

Samoin elokuva- ja viihteen sarjatuotannot ovat tarvinneet kuvauspaikkoja jo pitkään.

– Suvilahti mahdollistaa muun muassa sen, että monenlaisia ja -kokoisia tapahtumia voidaan jatkossa järjestää yhtäaikaisesti ja peräkkäin.

– Suunnitelluissa tiloissa voi järjestää tilaisuuksia vaikka viiden hengen kokouksista aina 5 000 hengen konsertteihin, mikä on erinomainen asia, Leppilampi kiittelee.

Hänen mukaansa hankkeessa ollaan sen toteutuessa edetty kutakuinkin puoliväliin.

– Tarkkaa mahdollista maaliintulovuotta en tässä vaiheessa uskalla arvioida, mutta kun otetaan huomioon seuraavaksi tuleva arkkitehtikilpailu sekä kaavoitus ja rakentaminen, aikaa menisi vielä ainakin nelisen vuotta, hän arvioi.

Leppilampi on vaalinut ideaa pääkaupunkiseudulle rakennettavasta tapahtumakeskuksesta jo vuosikymmenen verran.

Edellisen kerran suunnitelma oli vähällä toteutua Vantaan Aviapolikseen, mutta Leppilammen mukaan se kuitenkin kaatui loppumetreillä, kun valtio päätti myydä valtaosan omistamastaan Lentoasemakiinteistöt Oyj:stä.

Helsingin Uutisten sisarlehden Vantaan Sanomien mukaan Leppilampi kuitenkin hävisi hankkeineen kuin tuhka tuuleen.

Helsingin Uutisten tietojen mukaan Aviapoliksen hanke kaatui tosiasiassa siihen, että Leppilampi joukkoineen ei saanut rahoitusta kasaan.

Hanke sai kuitenkin uuden suunnan, kun Helsingin kaupunki päätti alkaa kehittää Suvilahtea ympärivuotiseksi tapahtumakeskukseksi.

– Sijainniltaan Suvilahti on suoranainen unelma, jota en aluksi uskaltanut edes toivoa, Leppilampi myöntää.

Hankkeelle on ehdotettu kehittelyvarausta. Seuraavaksi on edessä vielä elinkeinojaoston lopullinen päätös.