Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit

Oikein suunniteltuna kotona tekeminen on tuottavaa.

Etätyön vakiintuessa pitää huolehtia ergonomiasta, mutta myös monesta muusta asiasta. Timo Laitakari

Jan Pippingsköld

Uudet työnteon tavat ovat yksi niistä asioista, jotka korona-aika väistyessään jättää jälkeensä. Etätyöhön siirtyivät kaikki, jotka voivat. Kun vähitellen siirrytään kohti normaalia, töiden tekeminen etänä on iso osa vähitellen muotoutuvaa ”uutta normaalia.”

 – Olen aivan varma siitä, että kaikki etätyöhön nyt siirtyneet organisaatiot ja yksilöt tulevat jatkossa pohtimaan: ”Mitä olennaista lisäarvoa on tehtävien tekemisestä toimistolla” ja toisaalta ”voisinko tehdä tämän etänä”. Etätyön määrä kasvaa, Aavan työterveyshuollon ylilääkäri Timo Vänttinen sanoo.

– Moni digitalisaatiossa pitkällä oleva organisaatio joutuu jo jarruttelemaan etätöiden tekemistä varmistaakseen muun muassa työntekijöiden osaamisen kehittymisen ja yhteisöllisyyden syntymisen.

Toimiva etäily ei synny tyhjästä. Mietittävää on sekä pomolla että työntekijällä.

– Tärkeintä edelleenkin on se mitä tehdään ja miksi tehdään. Vasta sen jälkeen pohditaan miten työ tehdään parhaalla tarkoituksenmukaisella tavalla.

– Työnantajan tulee pyrkiä luomaan hyvät edellytykset työntekijöiden vahvalle sisäiselle motivaatiolle, Vänttinen muistuttaa.

8 tuntia työtä, 8 tuntia palauttavaa toimintaa ja 8 tuntia unta.

– On hyvä varmistaa, että työssä on paljon yhteisöllisyyttä.

– Autonomian tunnetta pitää olla riittävästi.

– On syytä varmistaa, että työntekijät kokevat itsensä kyvykkäiksi tehtäviinsä ja että työ koetaan merkitykselliseksi, Timo Vänttinen listaa tärkeitä kysymyksiä.

Lue myös: Moni puurtaa nyt kotikonttorilla – Tutkija: "Toivottavasti vanhentunut käsitys etätöistä lusmuiluna vähenee"

Etätyöläiselle tärkeää on työn ja palauttavan vapaa-ajan erottaminen toisistaan, työn riittävä tauottaminen, yhteisöllisyydestä ja myös työergonomiasta huolehtiminen.

Nerokas ohjenuora on entisen pääministerin ohje: 8 tuntia työtä, 8 tuntia palauttavaa toimintaa ja 8 tuntia palauttavaa unta.

Yöunen pituutta on monella lisännyt se, että työmatkoihin ei kulu aikaa.

– Työrauhakin on kotona ehkä parempi. Toki monella työntekijällä kotona voi olla myös enemmän häiriöitä kuin konttorilla.

Etätyön kuormitus liittyy muun muassa työn ja vapaa-ajan välisen rajan mahdolliseen hämärtymiseen. Myös työkavereilta saatu tuki ja sparraus voi vähentyä, samoin esimiehen tuki.

– Etätyö lisää riskiä myös päihdeongelmien pahenemiselle.

– Työntekijöillä, joilla ei ole turvallisia kotioloja tai on muita keskittymiseen liittyviä häiriötekijöitä, on haasteita. Näyttää siltä, että mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja ne ovat myös aiempaa isommin ”piilossa”.

Lue myös: Korona sai työnantajat varovaisiksi – Näin suuret konsernit jatkavat työntekijöiden etätyöskentelyä

Kun korona iski päälle, etätyö oli jo tuttu juttu toisilla työpaikoilla, mutta toisilla oltiin valmistautumattomia. Samalla viivalla eivät olleet työntekijätkään. Kokemusta etätyöstä ja sen vaatimista välineistä oli vaihtelevasti.

– Muutos on ollut haastavin niissä yrityksissä, joissa on työkulttuurin ja liiketoimintamallin muutoksen lisäksi jouduttu hankkimaan uusia työvälineitä ja opettelemaan niiden käyttö. Osalla työntekijöistä on haasteita tekniikan kanssa ja osalla uusien toimintamallien kanssa. Erityisen haastavaksi muutos on tullut, jos on pitänyt opetella molempia.

– Uudet työtavat ovat myös herättäneet ihastusta ja niiden hyvät puolet on tunnistettu.

Kuten digitalisaatiossa yleensäkin, niin vaikka tässäkin tilanteessa tekemisen tapa muuttuu, ei itse hyväksi todettu tekeminen saisi muuttua. Yritysten tulee varmistaa, että tärkeät toimintatavat, johtamisen rakenteet ja ennen kaikkea yhteisöllisyys sekä yrityskulttuuri säilyvät. Toki tämä voi olla myös hyvä tilanne tutkia omaa yrityskulttuuriaan ja liiketoiminnan perusteita.

Monissa yrityksissä yhteisöllisyydestä huolehditaan virtuaalisilla aamukahveilla, työn tuloksellisuutta seurataan entiseen tapaan ja viikkopalaverit pidetään etänä.

– Työn tuottavuusaspekti etätyössä on mielenkiintoinen kysymys. Tässä on varmasti toimialakohtaisia eroja ja tuloksia voidaan arvioida vasta pitkän aikavälin seurannan perusteella. Tiedämme kuitenkin, ettei oikein suunniteltu etätyö ole este tuottavuudelle.

Juttu on julkaistu ensin Keski-Uusimaassa .

Muista nämä

Vinkit hyvään etätyöhön

Tärkeintä on se mitä tehdään ja miksi tehdään. Vasta sen jälkeen pohditaan miten tehdään.

Työnantaja, nämä asiat vahvistavat työntekijöiden motivaatiota:

1. Työssä on paljon yhteisöllisyyttä.

2. Työssä on riittävästi autonomian tunnetta.

3. Työntekijät kokevat itsensä kyvykkäiksi tehtäviinsä.

4. Työ koetaan merkitykselliseksi.

Etätyöläiselle tärkeää:

1. Työn ja palauttavan vapaa-ajan erottaminen toisistaan.

2. Työn riittävä tauottaminen.

3. Yhteisöllisyydestä huolehtiminen.

4. Kognitiivisesta ja fyysisestä ergonomiasta huolehtiminen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa
  2. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  3. Salaattibaarit tekivät paluun kauppoihin tauon jälkeen – "Koronan leviämisriski ottimien välityksellä pieni"
  4. Rautatieaseman historialliseen lippuhalliin avattiin uusi ravintola – tältä sisällä näyttää nyt
  5. Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"
  6. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  7. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  8. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  9. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  10. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  11. T24: Eteläisestä Virosta voi olla vaikea löytää majoitusta syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna – Silloin ajetaan Rally Estonia
  12. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  13. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä
  14. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  15. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nämä 9 Helsingin ravintolaklassikkoa tulisi kokea edes kerran elämässä – "Keittiö ja palvelu ovat olleet ensiluokkaisia kautta aikojen"
  2. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  3. IS: Turkulainen Kristina ällistyi – Postissa tuli kirje ja 1200 dollaria presidentti Donald Trumpilta
  4. Kuva: Senaatintorin terassi aukesi hyvin hiljaisena – juomien hintataso jakoi heti mielipiteet
  5. T24: Viron koronatilanne 1. heinäkuuta: Viruksen leviämisvauhti jatkaa hidastumistaan
  6. Vihamielinen peli-ilmiö käänsi päitä Helsingin keskustassa – nämä 5 asiaa jokaisen tulee tietää The Last of Us Part II:sta
  7. Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"
  8. Rautatieaseman historialliseen lippuhalliin avattiin uusi ravintola – tältä sisällä näyttää nyt
  9. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä
  10. Upouuden koulun lasikatto ei kestänyt rankkasateita – "Seuraava ongelma on kosteuden aiheuttama huono sisäilma"
  11. Ainutlaatuinen saari avautuu retkikohteeksi Helsingissä – 1800-luvun luotsituvasta tehtiin ravintola
  12. T24: Viru-hotellin uusi johtaja Sari Sopanen: Paluu Tallinnaan on paluu juurille
  13. Lähes 100 päivää palanut koronasymboli sammutettiin Helsingissä – hotellinjohtaja paljastaa, kuinka jättisydän tehtiin
  14. "Aikataulussa ollaan enää nippa nappa" – Raidejokeri kohtasi vaikeuksia, jotka projektinjohtajan mukaan tässä kohti hanketta ovat "hankala asia"
  15. Helsingissä hukkui kesäkuussa 5 ihmistä – MTV: Uimarannoille varoituskylttejä arabiaksi ja somaliksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.