Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta

Kuvituskuva. Katja Juurikko/Arkisto

Minna Harmaala

Kolme yritystä on saanut tuntuvan seuraamusmaksun tietosuojalainsäädännön rikkomisesta, tiedottaa Tietosuojavaltuutetun toimisto. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun seuraamuskollegio määräsi maksuja.

Isoimman seuraamuksen sai Posti Oy, 100 000 euroa.

Syynä oli se, ettei Posti ollut kertonut muuttoilmoituksen tehneille asiakkailleen heidän oikeuksistaan, joihin lukeutui oikeus kieltää tietojen luovuttaminen. Posti oli kertonut tästä oikeudesta ainoastaan asiakkaille, jotka ostivat lisäpalveluita.

Kantelijoiden mukaan he olivat muuttoilmoituksen teon jälkeen saaneet yhteydenottoja ja suoramarkkinointia eri yrityksiltä.

Postin rikkomus koski pelkästään vuoden 2019 aikana 161 000:ta asiakasta. Posti paransi informointia vasta tammikuussa 2020, kun tietosuojavaltuutettu oli ollut uudelleen yhteydessä siihen. Alun perin Posti oli ilmoittanut tietosuojavaltuutetulle selvittävänsä mahdollisuuksia parantaa henkilötietojen käsittelyn läpinäkyvyyttä jo vuonna 2017.

Toisessa tapauksessa seuraamuskollegio määräsi 16 000 euron maksun Kymen Vesi Oy:lle.

Kantelijoiden mukaan Kymen Vesi käsitteli työntekijöidensä sijaintitietoja paikantamalla ajoneuvoja ajotietojärjestelmän avulla. Sijaintitietoja käytettiin muun muassa työajan seurantaan.

Rekisterinpitäjä eli Kymen Vesi ei ollut tehnyt EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaista vaikutustenarviointia ennen sijaintitietojen käsittelyn aloittamista. Vaikutustenarviointi on kuitenkin tehtävä, kun käsittelystä "todennäköisesti seuraa korkea riski rekisteröidyn henkilön oikeuksille ja vapauksille". Arviointi on tehtävä muun muassa, jos käsitellään heikommassa asemassa olevien rekisteröityjen sijaintitietoja tai sijaintitietoja käytetään järjestelmälliseen valvontaan.

Kolmannessa tapauksessa yritys, jota ei tiedotteessa nimetä, kysyi työnhakijoiltaan ja työntekijöiltään sellaisia henkilötietoja, jotka eivät olleet tarpeellisia työsuhteen kannalta.

Yritys oli kysynyt tietoja muun muassa uskonnollisesta vakaumuksesta, terveydentilasta, mahdollisesta raskaudesta ja perhesuhteista. Työelämän tietosuojalain mukaan työnantaja saa käsitellä vain työntekijän työsuhteen kannalta tarpeellisia tietoja.

Yrityksessä todettiin puutteita todettiin myös tietosuoja-asetuksen noudattamiseen liittyvässä dokumentoinnissa.

Seuraamusmaksu oli 12 500 euroa.

Päätökset eivät ole lainvoimaisia.

Seuraamuskollegiolla on toimivalta määrätä hallinnollisia seuraamusmaksuja todetuista tietosuojarikkomuksista. Seuraamusmaksujen enimmäismäärä voi olla 4 prosenttia yrityksen liikevaihdosta tai 20 miljoonaa euroa.

Seuraamuskollegion muodostavat tietosuojavaltuutettu ja kaksi apulaistietosuojavaltuutettua. Puheenjohtajana toimii tietosuojavaltuutettu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Aatos Erkon penkki sai lähteä kun asemahallissa suitsittiin järjestyshäiriöitä – "Tilanne on selkeästi parantunut"
  2. Terveysasemilla käynnistyi ruuhkahuippu – jonot kiireettömään hoitoon venyneet keskimäärin kuukauteen
  3. Lähiopetukseen palaa torstaina yli 45 000 koululaista Helsingissä – "Tarvittaessa voimm siirtyä poikkeuksellisiin järjestelyihin nopeasti"
  4. Hakaniemen härdelli pahenee: edellisiä kuoppia ei saatu umpeen, kun jo kaivetaan uusia – "Ei tämä tähänkään lopu"
  5. Lukiolaisen tietokone maksaa useita satasia – Helsingin peruskouluissa kannettavan saa lainata kotiin, mutta nettiyhteys on kustannettava itse
  6. Helsinkiläiset polttavat luvattomia nuotioita ulkoilualueella – puunoksatkin revitään polttopuiksi
  7. Helsingissä syyslukukauden aloittaa 6 000 tokaluokkalaista – yksi taito on jo jokaisen hallussa
  8. Itä-Helsingin leikkipuistot kohenevat – tässä uusimmat leikkivälineet
  9. T24: Kolme Tallinnan keskustahotellia menee remonttiin – Luvassa myös lisää irtisanomisia
  10. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  11. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  12. "Ihmisruumiin" osat olivatkin karhun käpälät – näin poliisi selittää virhetulkinnan
  13. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla
  14. Holtittomasti kaahannut huumekuski törmäili pakettiautolla kymmeniin autoihin Kehä I:llä
  15. T24: Kotimaan matkailu auttoi Viron majoitusliikkeitä kesäkuussa, mutta matkailijoiden määrä väheni kuitenkin 60 prosenttia viime vuodesta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  2. Asukkaat vastustivat ruokakauppaa, ovat saamassa nyt tilalle Mäkkärin
  3. Isä ja yrittäjä Kristian, 22, keksi automaatin, joka otetaan käyttöön nyt monissa kauppakeskuksissa: "Ajatus lähti täysin omista tarpeista"
  4. T24: Kolme Tallinnan keskustahotellia menee remonttiin – Luvassa myös lisää irtisanomisia
  5. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  6. Päätomittaja Kannala: Koronan toinen aalto yllätti Helsingin kuin lumi autoilijan
  7. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  8. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  9. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  10. Kontulalainen kerrostalopiha poikkeaa täysin totutusta – "Ihmisiä näkee kesäisin lukemassa, juttelemassa tai vaikka mansikoita poimimassa"
  11. Hakaniemen härdelli pahenee: edellisiä kuoppia ei saatu umpeen, kun jo kaivetaan uusia – "Ei tämä tähänkään lopu"
  12. Ilpo Kuronen tuntee Koillis-Helsingin helmet ja kertoo nyt, miksi Malmin kentän pusikkoon kannattaa mennä tunneiksi
  13. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  14. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  15. Tarkkailijat syynäsivät kesällä Helsinkiä – tätä kaikkea paljastui palvelujen laadusta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.