Katajanokan uusi maamerkki rakennetaan puusta – kansainvälisessä arkkitehtikilpailussa ideoita haettiin luonnosta

Beacon-niminen ehdotus on satamaan nouseva majakka, jonka luoma uusi julkinen tila yhdistää Katajanokan entistä vahvemmin Eteläsatamaan. Rakennuksessa on useita sisäänkäyntejä ja avoin pohjakerros. Työeläkeyhtiö Varma
Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Katajanokalle tulevan uuden toimitilakokonaisuuden suunnittelukilpailu innosti arkkitehtejä etsimään rakennukselle muotoa ja ilmettä luontoaiheista kuten metsästä ja merestä.

Puiseen maamerkkiin sijoittuu Stora Enson pääkonttori ja hotelli.

Kansainvälisenä kutsukilpailuna järjestettyyn arkkitehtuurikilpailuun osallistui kuusi arkkitehtitoimistoa Suomesta, Pohjoismaista ja Japanista. Kilpailuehdotukset julkistettiin maanantaina ja voittaja valitaan kesäkuussa.

Stora Enson tulevasta pääkonttorista järjestettiin arkkitehtuurikilpailu. Rantametsä-ehdotuksen rakennus ilmaisee suomalaista mielenmaisemaa, sen metsiä ja puurakentamisen perinnettä. Toimistot ovat ehdotuksessa muutettavissa hotellihuoneiksi ja toisin päin. Työeläkeyhtiö Varma

– Tavoitteemme on rakennuttaa Katajanokalle kaupunkikuvallisesti ja maisemallisesti korkeatasoinen toimitila paikkaan, jonka voidaan sanoa olevan Helsingin paraatipaikalla. Tämä onkin huomioitu kilpailutöissä hyvin, ja saimme erittäin korkeatasoisia ehdotuksia, toteaa hankkeessa rakennuttajana ja kiinteistön omistajana toimivan Varman kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi tiedotteessa.

– Monissa töissä toteutui myös arkkitehtuurikilpailussa asetettu tavoite tilojen elinkaariajattelusta. Ne oli suunniteltu muuntojoustaviksi siten, että rakennuksen käyttötarkoitusta voi muokata tarpeen mukaan.

Katajanokan Laituriksi nimetystä rakennuksesta on tarkoitus tehdä hiilineutraali, eli silloin sen hiilijalanjälki olisi koko elinkaaren ajalta nolla. Rakennusmateriaalina käytetään Stora Enson massiivipuuelementtejä.

– Stora Enso on toimittanut puuelementtejä yli 15 000 puurakentamisen kohteeseen ympäri maailmaa viime vuosien aikana. Tämä kohde on meille hyvin erityinen, sillä uusiutuvien tuotteiden yhtiönä Stora Enso haluaa luonnollisesti pääkonttorinsa olevan puusta tehty, sanoo tiedotteessa Stora Enson Wood Products -divisioonan liiketoiminnan kehityspäällikkö Antto Kauhanen.

Ehdotuksen Zander arkkitehtuuri perustuu kolmen limittäisen toiminnon, toimiston, hotellin ja julkisten tilojen, väliseen dynamiikkaan. Toiminnot on järjestetty katetun sisäpihan ympärille, joka luo aidosti uutta julkista tilaa kaupunkiin. Työeläkeyhtiö Varma

Kaupunki on sitoutunut kehittämään Helsinkiä muun muassa siten, että keskustan alue säilyy elävänä.

Rannan ja rakennuksen väliin on tarkoitus avata kävely-yhteys, jolloin katutason toimijat voisivat hyödyntää merellisiä ulkotiloja esimerkiksi avaamalla niille terasseja.

– Helsingin kaupungin näkökulmasta Katajanokan alueen kehittämisen tavoitteena on luoda aktiivista kaupunkitilaa, rakentaa uutta rantajulkisivua ja mahdollistaa rannan nykyistä monipuolisempi käyttö, kertoo kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki.

Korona sai työnantajat varovaisiksi – Näin suuret konsernit jatkavat työntekijöiden etätyöskentelyä

Helsingin kaupunki valmistelee Katajanokan asemakaavan muutosta, joka on edellytys rakentamisen käynnistämiselle. Tontilla sijaitsee tällä hetkellä sataman varasto- ja toimitilarakennus K6, joka puretaan. Vuonna 1960 valmistunut rakennus on eri toimijoiden käytössä, kuten sataman ajomestareiden huoltohallina.

Stora Enson nykyinen pääkonttori myytiin aiemmin saksalaiselle kiinteistösijoitusyhtiölle, joka ei ole kertonut suunnitelmistaan rakennuksen suhteen.

Toimitilan on tarkoitus valmistua 2023.

Kaikki arkkitehtuurikilpailun ehdotukset löydät täältä.

Kilpailutöitä arvioidessaan tuomaristo ei tiedä, mikä työ on minkäkin arkkitehtitoimiston toteuttama.

Yksi puuttuu Triplasta – HOK-Elannon pääkonttorin muutto katkesi koronaan

Helsingin paraatipaikalle suunnitellaan puista pääkonttoria – "Tavoitteena maailmanluokan taidonnäyte"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yksiöiden vuokrat pomppasivat Helsingissä – katso hurjat erot alueittain: Tällä uudehkolla alueella 30-neliön asunnosta pyydetään jo liki 1000 e/kk
  2. Muutoksia Itä-Helsingin palveluissa: Kontula jäämässä ilman omaa terveysasemaa, Myllypuroa laajennetaan ja Kivikko saa jatkaa toistaiseksi
  3. Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä
  4. Energiayhtiön kilpailusta napsahti kaksi 5000 euron voittoa helsinkiläisille junnuseuroille – "Osa rahoista menee perheille, joilla tiukka taloudellinen tilanne"
  5. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa
  6. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"
  7. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"
  8. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  9. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  10. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  11. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  12. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  13. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  14. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  15. T24: Eteläisestä Virosta voi olla vaikea löytää majoitusta syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna – Silloin ajetaan Rally Estonia

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nämä 9 Helsingin ravintolaklassikkoa tulisi kokea edes kerran elämässä – "Keittiö ja palvelu ovat olleet ensiluokkaisia kautta aikojen"
  2. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  3. Yksiöiden vuokrat pomppasivat Helsingissä – katso hurjat erot alueittain: Tällä uudehkolla alueella 30-neliön asunnosta pyydetään jo liki 1000 e/kk
  4. Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"
  5. Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä
  6. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  7. Muutoksia Itä-Helsingin palveluissa: Kontula jäämässä ilman omaa terveysasemaa, Myllypuroa laajennetaan ja Kivikko saa jatkaa toistaiseksi
  8. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  9. Kuva: Senaatintorin terassi aukesi hyvin hiljaisena – juomien hintataso jakoi heti mielipiteet
  10. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  11. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä
  12. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa
  13. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  14. "Aikataulussa ollaan enää nippa nappa" – Raidejokeri kohtasi vaikeuksia, jotka projektinjohtajan mukaan tässä kohti hanketta ovat "hankala asia"
  15. Eveliina Heinäluoma haluaa Helsinkiin uuden apulaispormestarin – "Tärkeää löytää työttömille reitti työelämään palaamiseen"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.