Alle kolmevuotiasta ei saa enää kuljettaa edes taksissa ilman turvalaitetta, muistuttaa Liikenneturva kesäkuussa voimaan tulevan uuden tieliikennelain muutoksista.
Nykylain tapaan alle 135 sentin pituinen lapsi tarvitsee turvaistuimen henkilö-, paketti- ja kuorma-autolla matkustaessaan myös kesäkuusta eteenpäin.
Selkein yksittäinen muutos on se, että alle 3-vuotiasta ei enää saa kuljettaa taksissa ilman turvalaitetta, kertoo tiedotteessa Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen.
– Yli 3-vuotiasta mutta alle 135 sentin pituista lasta voidaan kuitenkin edelleen kuljettaa vain turvavyötä käyttäen taksin takaistuimella. Tiivistäen voi sanoa, että alle 3-vuotias ei jatkossa saa bussia lukuun ottamatta olla koskaan ajoneuvon kyydissä ilman turvalaitetta, Loikkanen toteaa.
Uusi laki selventää turvalaitteiden käyttöä ja poistaa suurimman osan poikkeuksista, joita vanhassa laissa on ollut.
Alle 135 sentin pituisia lapsia ei voi enää kuljettaa edes satunnaisesti tai lyhyttä matkaa ilman omaa turvalaitetta. Kyse voi olla esimerkiksi lapsen kavereiden kuljettamisesta harrastuksesta kotiin.
Linja-autossa alle 135-senttisen lapsen on käytettävä turvavyötä tai turvalaitetta, kuten tähänkin asti. Vauvalle turvallisin ratkaisu on bussissakin kaukalo.
Paikallisliikenteen busseissa turvavöitä ei useimmiten ole, jolloin aikuisen on muulla tavoin huolehdittava lapsen turvallisuudesta.
Lapselle turvallisin paikka autossa on turvaistuin takapenkillä.
Pieni lapsi matkustaa turvallisimmin selkä menosuuntaan turvaistuimessa mahdollisimman pitkään, vähintään kolmivuotiaaksi asti. Selkä menosuuntaan asennettu turvaistuin tukee nokkakolarissa lapsen päätä ja niskaa, jolloin niihin kohdistuu vähemmän rasitusta.
– Lapsi käännetään usein liian aikaisin kasvot menosuuntaan. On hyvä muistaa, että vaikka lapsen jalat olisivat koukussa, ei se ole turvallisuusriski eikä myöskään lapsi koe sitä yleensä hankalaksi. Istuimen käyttöohjeesta näkee selkeästi, milloin se on syytä vaihtaa isompaan. Turvaistuinta hankkiessa kannattaakin suosia istuimia, joita lapsi voi käyttää selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään, kehottaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.