Kansallinen kaupunkipuisto nytkähti eteenpäin – aletaan valmistella Keskuspuiston ja Haltialan pohjalta

Keskuspuisto ulottuu aina Pitkäkoskelle asti. Kaisa Paastela
Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Helsinkiin aletaan valmistella kansallista kaupunkipuistoa. Virkamiesten esitys ja kokoomuksen tukema ratkaisu olisi ollut, että viheralueita suojataan Helsingin omalla kaupunkipuistolla. Kansallinen kaupunkipuisto on valtion myöntämä tunnus.

– Kansallisesta kaupunkipuistosta päättää ympäristöministeriö ja Helsingin kaupunkipuistosta päättää Helsingin kaupunginvaltuusto. Helsingissä osaamme hoitaa nämäkin asiat ilman valtiota. Emme tarvitse lisää byrokratiaa, kun samalla haluamme nopeuttaa kaavoitusta, Risto Rautava (kok.) luonnehti Facebookissa ennen kokousta.

Tuomas Rantanen (vihr.) puolestaan sanoi aiemmin Hesarille, että kansallisen kaupunkipuiston statuksella metsille palautetaan se arvo mikä niille kuulluu. Helsingissä suuria tunteita on herättänyt esimerkiksi Keskuspuiston nakertaminen. Se on viimeksi ollut tapetilla Pirkkolan uuden monitoimihallin tiimoilta.

Kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa tiistaina Rantanen esittikin Mia Haglundin (vas.) tukemana, että kaupunki ryhtyy valmistelemaan kansallisen kaupunkipuiston perustamista Keskuspuiston ja Haltialan muodostaman ytimen pohjalta. Vastaesitys voitti äänin 9–4.

Lue myös: Keskuspuistoon toivotuista opasteista tuli miljoonahanke – tältä ne näyttävät

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys iloitsevat siitä, että Helsingin kansallinen kaupunkipuisto eteni. Järjestöjen mukaan olisi kuitenkin tärkeää laajentaa puistoa nyt valitusta suppeasta vaihtoehdosta.

– Koronakevät on osoittanut helsinkiläisten tarvitsevan ulkoilun ja terveyden takia laajoja ja edustavia lähivirkistyalueita, sanoo tiedotteessa suojeluasiantuntija Keijo Savola Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiristä.

– Juuri tällaisia alueita Helsingin kansallinen kaupunkipuisto tukisi. Samalla saataisiin säilytettyä pysyvästi myös lukuisia valtakunnnallisestikin merkittäviä luontokohteita.

Laajaan vaihtoehtoon kuuluisivat muun muassa Vartiosaari ja Vuosaaren Ramsinniemi, Laajasalon Tullisaari ja Stansvik, Tuomarinkylän kartano ja Kivikon metsä.

Lue myös: Aktiivit: Keskuspuisto säästyi Hämeenlinnanväylän kaupunkibulevardilta – nyt esillä vielä laajempi uhka

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.