"Monen tilanne mennyt koronaepidemian aikana huonompaan suuntaan" – Sininauhasäätiö avaa taas toimintojaan

Kuvituskuva. Arkisto/ Johanna Erjonsalo
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Sininauhasäätiön ryhtyy avaamaan toimintojaan ensi maanantaista eli kesäkuun alusta alkaen.

Koronaepidemian aikana ahdistus, yksinäisyys ja päihteiden käyttö on lisääntynyt asiakasryhmissä, Sininauhasäätiö tiedottaa. Siksi se alkaa avata toimintojaan hallituksen määräämien rajoitusten lieventyessä.

– Vaikka olemme koko pandemian ajan tarjonneet muun muassa yksilöllistä tukea ja henkilökohtaista ohjausta, ei se yksistään ole riittävää. Ihmisten tilanne on pahentunut entisestään, kun on jouduttu supistamaan monille asiakkaille tärkeitä toimintoja, kertoo tiedotteessa Sininauhasäätiö-konsernin toimitusjohtaja Kimmo Karvonen.

Suurin osa asunnottomuus- ja päihdetyötä tekevän Sininauhasäätiö-konsernin asiakkaista kuuluu covid-19 -viruksen vakavien seurausten riskiryhmään, ja toimintojen, kuten päiväkeskusten ja kontaktipisteiden, aukiolon ja asiakasmäärien rajoittamiselle on ollut selkeät perusteet.

– Olemme noudattaneet hallituksen ja viranomaisten määräyksiä, ja omalta osaltamme pyrkineet pysäyttämään koronaviruksen leviämisen ja suojaamaan asiakkaitamme, Karvonen sanoo.

Rajoitusten aikana Sininauhasäätiön työntekijät ovat esimerkiksi jalkautuneet kadulle etsimään ja tukemaan apua tarvitsevia.

– Työntekijämme ovat jatkuvassa kontaktissa päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten kanssa ja seuraavat näiden tilannetta läheltä. Viesti kentältä on, että monen tilanne on pandemian myötä mennyt huonompaan suuntaan, Karvonen sanoo.

Avattavia toimintoja ovat muun muassa Nuoli, joka on asunnottomille, päihteitä käyttäville nuorille tarkoitettu kohtaamis- ja tukipiste Helsingissä. Nuoli on avoinna myös öisin ja sinne mahtuu kerrallaan 7–8 henkilöä asioimaan tai lepäämään.

Illusia-päiväkeskus Helsingissä on auki 8. kesäkuuta lähtien maanantaista lauantaihin ja siellä voi asioida 30 minuuttia kerrallaan.

Tuusulan Kellokoskella toimiva Kissankello on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 9–13 ja Jokelan päivätoiminta tiistaina ja torstaina kello 9–13. Kumpaankin keskukseen mahtuu yhtä aikaa viisitoista asiakasta, kukin 30 minuutiksi.

Asunnottomille naisille tarkoitetussa Naisten tuvassa on päivystys maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 10–14.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  2. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  3. Hietalahden kirpputori aukeaa 1. elokuuta – paikkoja voi alkaa varata heinäkuun puolivälin jälkeen
  4. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  5. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  8. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  9. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  10. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  11. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  12. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  13. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  14. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  15. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  2. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  3. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  4. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  7. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  8. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  9. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  10. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  11. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  12. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  13. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  14. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  15. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.