Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Irakilaissyntyinen Baan tuli Suomeen 5,5 vuotta sitten, valmistuu nyt M:n papereilla ylioppilaaksi – suunnitelmissa tutkijan ura

Ylioppilas: Turvapaikanhakijana Suomeen tullut Baan Mahdi Nasrallah suoritti lukion kahdessa vuodessa ja hyvin arvosanoin. Nyt haaveissa on tutkijan ura.

Irakilaissyntyinen Baan Mahdi Nasrallah on määrätietoinen nuori. Perhe tuli turvapaikanhakijana Suomeen 5,5 vuotta sitten, ja nyt Baan on yksi espoolaisen Leppävaaran lukion uusista ylioppilaista.

Nasrallahin perhe, johon Baanin lisäksi kuuluvat äiti, isä ja isosisko, pakeni Irakista Egyptiin. Baan kävi siellä vuoden koulua ja opetteli egyptiläisen tavan kirjoittaa arabiaa.

Egyptistä perhe pakeni muiden pakolaisten mukana ja Baan joutui väentungoksessa eksyksiin perheestään. Kuin ihmeen kaupalla hän säilyi vahingoittumattomana ja löysi perheensä sattumalta muutaman tunnin kuluttua.

– Tulimme vuonna 2015 Tornioon. Siellä kävin muutaman kuukauden peruskoulua, Baan kertoo.

– Tykkäsin koulussa reaaliaineista ja se innosti opiskelemaan lisää.

Espoossa Baan Nasrallah opiskeli ensin vuoden Leppävaaran lukion luva-opetuksessa (lukioon valmistava opetus vieraskielisille) ja siirtyi sitten harkinnanvaraisessa haussa lukioon.

– Luva-linjalla opiskelin suomen kieltä ja kulttuuria, mutta aloitin heti myös biologian ja matematiikan kurssit ja niidenkin kautta opin lisää suomea, hän kertoo.

Lukion Baan suoritti kahdessa vuodessa.

– Se oli kyllä aika tiukkaa, koska kielitaitoni oli vielä heikko enkä aina ymmärtänyt kokeissa kaikkia kysymyksiä.

– Halusin kuitenkin edetä nopeasti, koska olen jo 20-vuotias, ja jatko-opiskelupaikan saamiseen voi mennä aikaa, Baan perustelee.

Hän on kiitollinen kaikesta tuesta ja kannustuksesta, jota hän lukion opettajilta sai. Erityiset kiitokset saa fysiikkaa opettanut Marko Tiermas.

– Ajattelin, että olen tosi huono fysiikassa. Haaveilin silloin lääkärin urasta, mutta Marko Tiermas selitti fysiikkaa hyvin ja laajasti ja hän sai minut kiinnostumaan tutkijan urasta.

Tulevaisuuden suunnitelmissa Baanilla onkin nyt tutkijan ura. Häntä kiinnostavat erityisesti biologia ja fysiikka. Yksi kiehtova vaihtoehto olisi astronomia.

– Ensin minun pitää kehittää englannin taitoani, koska tutkijana sitä on osattava hyvin. Selvitän myös, mitä eri yliopistoissa on tarjolla ja mikä on oikea tie edetä, Baan kertoo.

Ylioppilaskirjoituksissa Baan Nasrallah kirjoitti kemian, pitkän matematiikan, fysiikan, biologian ja lyhyen englannin kokeet sekä suomi toisena kielenä -kokeen. Yleisarvosanaksi ylioppilastodistukseen tuli M.

Miten tuore ylioppilas aikoo juhlia?

– En mitenkään, Baan naurahtaa.

– Todistus on minulle tärkeämpi kuin ylioppilaslakki ja juhlat.