Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Robottibussin ovet aukeavat pian matkustajille – kolme automaattikulkuneuvoa sukkuloi liikenteen seassa Pasilassa

Matkustajia otetaan robottibussien kyyiin 9. kesäkuuta alkaen Pasilassa. Pilotti alkoi jo huhtikuun puolessa välissä, mutta koronavirustilanteen vuoksi matkustajia otetaan vasta nyt mukaan pilottiin.

Kevään aikana on testattu kolmea erilaista robottibussiratkaisua aidossa kaupunkiympäristössä. Pilotin aikana testataan, kuinka robottibussit selviävät ilman kuljettajaa.

Kolme autonomista ajoneuvoa kulkevat osittain omalla kaistallaan Pasilan vilkkaan rautatieaseman ohittavaa rengasreittiä. Alueen nopeusrajoitus on 40 km/h.

Suurin osa reitistä kulkee muun liikenteen joukossa, ja reitti sisältää automaattiajoneuvoille haastavia kohtia, kuten useita valo-ohjattuja risteyksiä, kaistan ylityksiä, kadunvarsipysäköintiä ja liikenneympyrän.

Reitin varrella on kolme bussipysäkkiä, joille robottibussia voi pyytää pysähtymään mobiilisovelluksen avulla.

Lue lisää: Itsestään ajavia robottibusseja voi nähdä jälleen Pasilassa keväällä – koeajot ovat matkustajille ilmaisia

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori pitää robottibussien pilottihanketta hyvänä.

– Helsingin tavoitteena on olla maailman toimivin kaupunki. Parhaita mahdollisia kaupunkielämisen olosuhteita tukevat innovaatiot ovat strategiamme ytimessä. Tästä syystä vastuullisten liikennemuotojen tukeminen on kaupungille erittäin tärkeää, hän sanoo tiedotteessa.

Helsingin tavoitteisiin kuuluu miellyttävä ympäristö, hyvä saavutettavuus ja sujuva liikenne sekä ympäristövaikutusten vähentäminen.

– Mielestäni Fabulos-hanke voi edistää näiden tavoitteiden saavuttamista merkittävästi mahdollistamalla autonomisen julkisen liikenteen tuomat edut.

Lue myös: "Näyttää ihan vaahtokarkilta, mutta mitä jos tämä sekoaa?" – Testissä Helsingin uusin robottibussi