Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun

The Old Irish Pubille remontoidaan tiloja Mannerheimintien ja Kalevankadun kulmauksessa. Arkisto / Jussi Vehkasalo
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Niin sanotussa Primulan kulmassa avautuu kesän aikana Helsingin ensimmäinen tanskalaistaustainen The Old Irish Pub. The Old Irish Pub -pubiketjun ravintoloissa tanskalainen hyggeily yhdistyy irlantilaiseen rempseään ilmapiiriin. Suomeen on aiemmin avattu saman ketjun ravintolat Tampereelle, Turkuun, Lahteen ja Vaasaan.

– Helsingin ravintolamme täsmällistä avajaispäivää ei vielä tiedetä, mutta sen on tarkoitus avautua kesän aikana. Pubin tiloja remontoidaan parhaillaan, sisälle tulee 600 asiakaspaikkaa ja ulkotiloihin 100 paikkaa, kertoo Old Irish Pub -yhtiön CMO ja partneri Kasper Toft Jørgensen.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan pubin oli tarkoitus avautua jo huhtikuun lopulla, mutta koronaepidemia sotki suunnitelmat.

– Kyseessä ei ole ruokaravintola vaan pubi, jossa on muun muassa livemusiikkia joka päivä, Kasper Toft Jørgensen jatkaa.

Ensimmäinen The Old Irish Pub avattiin Tanskan Roskildessa vuonna 2013. Jussi Vehkasalo

Ensimmäinen The Old Irish Pub avattiin Tanskan Roskildessa vuonna 2013. Blak-nimisten veljesten perustama pubi sai heti lentävän lähdön, ja nyt heillä on jo yhteensä kymmeniä toimipisteitä Tanskassa, Norjassa ja Suomessa, kerrotaan tiedotteessa.

Toimitusjohtaja Peder Blakin mukaan Suomeen laajentuminen oli pitkäaikainen haave.

– Meidän mottomme on tarjota vähän enemmän kaikkea, kuten parempaa palvelua ja enemmän tanskalaista hyggeä. Konseptimme on laaja, jotta se puhuttelee suurta joukkoa. Siihen kuuluu esimerkiksi hauskoja juhlia ja urheilua. Lisäksi meillä on usein livemusiikkia ja aiomme tuoda esiintyjiä eri puolilta Eurooppaa Suomeen, Blak kertoo tiedotteessa.

Primulan kulmassa toimi tanskalaistulokasta ennen O'Learys Bakers -ravintola vuodesta 2015 alkaen, ravintola sulki ovensa helmikuun lopussa. Sitä ennen samoissa liiketiloissa toimi pitkään ravintola Baker's.

Kuvatekstiä korjattu 1. kesäkuuta 2020: Muutettu Lönnrotinkatu Kalevankaduksi.

Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin

Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"

Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläinen lentokapteeni taittaa mökkimatkan saaristoon puolessa tunnissa – "Kun ajan rannan ohi, yhdeksän kymmenestä kännykästä on pystyssä"
  2. Jakomäen sydämen rakentaminen viivästyi, koulu alkoi vielä vanhoissa tiloissa – Projektinjohtaja: "Ehkä vähän haasteellisempi rakennus toteuttaa"
  3. Saunaraati löysi asuntomessuilta elämyksiä – täydelliseen saunahetkeen tarvitaan muutakin kuin kiuas
  4. Henkilökuntapula hidastaa uusien näytteenottopaikkojen avaamista Helsingissä – Näin moni saa tällä hetkellä koronatestistä positiivisen tuloksen
  5. Kaupunginteatterin ja Kansallisen teatterisyksy käynnistyy koronasta huolimatta – paikkoja myydään edelleen vain puolet normaalista
  6. Penkinlämmittäjistä tuttu Tero Tiittanen tekee Kuutamokeikan teatteri- ja eduskuntamies Ville Virkkusen kanssa
  7. Ylijäämäomenat kiertoon
  8. Pyöräliiton puheenjohtaja Helsingin Uutisissa: "Mitä enemmän lapsia tuodaan kouluun autolla, sitä vaarallisempia koulujen lähialueet ovat"
  9. Vihreiden Otso Kivekäs Helsingin Uutisissa: Laki kieltää ikäsyrjinnän, mutta sitä on helppo kiertää – "Ongelma on, että he eivät löydä uutta työtä"
  10. T24: Suomalaismatkailijat eivät enää työllistä Suomen suurlähetystöä Tallinnassa entiseen malliin
  11. Pyörällä kouluun
  12. Työvoima valuu Helsingin liepeille asuntojen hintojen, liikenneratkaisujen ja eläköitymisen vuoksi – Päätoimittaja Karri Kannala: "Helsinki ei voi ummistaa silmiään"
  13. Ikääntyneiden heikko työllisyys johtuu syrjinnästä, johon laki ohjaa
  14. "Tupsahda" kuuntelemaan iltasatuja – Malmin kirjastossa luetaan syksyllä satuja
  15. Päätoimittaja Kannala: Korona, asuntojen hintataso, liikenneratkaisut ja eläköitymiset eivät edistä muuttamista Helsinkiin vaan sen liepeille

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Helsinkiläinen lentokapteeni taittaa mökkimatkan saaristoon puolessa tunnissa – "Kun ajan rannan ohi, yhdeksän kymmenestä kännykästä on pystyssä"
  2. Pyöräilijä kaatui Malmilla – Haki kaupungilta 10 000 euron korvauksia
  3. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  4. Jätkäsaareen valmistui puisto, joka ei näytä järin luonnolliselta – vanhemmat seuraavat sydän kurkussa aluetta halkovan pyörätien liikennettä
  5. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  6. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  7. Kaivopuiston ajoestekokeilu keskeytetään – "Hyvistä tavoitteista huolimatta ei ollut onnistunut"
  8. Raidejokeri jumiutui valituskierteeseen Helsingissä – asukasyhdistys ja luonnonsuojelijat haluavat muuttaa pikaratikan linjausta
  9. Työvoima valuu Helsingin liepeille asuntojen hintojen, liikenneratkaisujen ja eläköitymisen vuoksi – Päätoimittaja Karri Kannala: "Helsinki ei voi ummistaa silmiään"
  10. Jättikorttelin yhteispiha Helsingin kantakaupungissa on kuin linnan puisto – asukkaat kutsuvat sinne vieraitaan eväsretkelle
  11. Vihreiden Otso Kivekäs Helsingin Uutisissa: Laki kieltää ikäsyrjinnän, mutta sitä on helppo kiertää – "Ongelma on, että he eivät löydä uutta työtä"
  12. Helsingissä joukkoaltistuminen koronalle viime viikonlopun musiikkitapahtumassa
  13. T24: Virossa kolme uutta koronavirustartuntaa
  14. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  15. Tällaista murskakritiikkiä sai Kaivopuiston kesäkokeilu: Kaikki liikkuivat niin kuin ennenkin, yrittäjät kärsivät ja betoniporsaat olivat rumia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.