"Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan

Verenohennuslääkityksen ja diabeteksen seurannassa käytettävien P-INR- ja B-HbA1c-verikokeiden testimäärät laskivat epidemian aikana huolestuttavan paljon, tiedottaa Hus. Hus

Minna Harmaala

Pitkäaikaissairauksista kärsivät ovat karsineet sairauksiensa seurantaa huolestuttavan paljon, tiedottaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus).

Esimerkiksi verenohennuslääkityksen ja diabeteksen seurannassa käytettävien verikokeiden testimäärät ovat romahtaneet epidemian aikana.

Esimerkiksi pitkäaikaista verensokeria mittaavia B-HbA1c-testejä tehtiin vielä maaliskuun alussa yli 6 000 kappaletta viikossa, mutta valmiuslain määräämisen jälkeen määrä putosi pahimmillaan alle 3 000:n.

Verenohennuslääkkeen kanssa tehtäviin P-INR-verikokeisiin korona ei ole vaikuttanut yhtä rajusti, mutta määrä on kuitenkin laskenut noin 8 500:sta pahimmillaan vain 6 000:een viikossa.

– Prosentuaalisesti se on ihan kauhea määrä, kuvailee Husin Neurokeskuksen toimialajohtaja Nina Forss.

Juuri veren hyytymiseen vaikuttavan Marevan-lääkkeiden käyttäjien olisi Husin tiedotteen mukaan ensiarvoisen tärkeää käydä testeissä koronasta huolimatta, sillä lääke vaatii säännöllisen seurannan ja annoksen tarkentamisen.

– Valitettavasti meillä on sairaalassa jo havaittu, että seurannan heikkeneminen voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia. Terveydenhuollon yksiköt ovat tehneet lujasti töitä sen eteen, että pitkäaikaissairauksien hoito on turvallista myös epidemian aikana. Riskitekijöiden huolellinen hoito ja seuranta tuovat lisää terveitä elinvuosia, Nina Forss painottaa tiedotteessa.

Hus korostaa, että monet sydän- ja verisuonisairauksiin liittyvät riskitekijät eivät ”tunnu miltään”. Esimerkiksi korkeaa verenpainetta ei mittaamatta huomaa, ellei se ole äärimmäisen korkea. Kun tähän yhdistyy lääkärin kanssa sovittujen kontrollikäyntien tai laboratoriokontrollien peruuntuminen koronaviruksen vuoksi, ollaan Husin mukaan vaarallisilla vesillä.

– Jos tunnetut riskitekijät, kuten korkea verenpaine, kolesteroli, vähäinen liikunta, tupakointi tai eteisvärinään liittyvä tukostaipumus saataisiin hoidettua asianmukaisesti, jopa 80–90 prosenttia aivoinfarkteista estettäisiin, Forss sanoo tiedotteessa.

Lue lisää: Lääkärit huolestuivat koronakevään ilmiöstä – "Voi aiheuttaa suoranaista vaaraa terveydelle"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  2. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  3. Hietalahden kirpputori aukeaa 1. elokuuta – paikkoja voi alkaa varata heinäkuun puolivälin jälkeen
  4. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  5. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  8. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  9. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  10. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  11. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  12. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  13. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  14. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  15. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  2. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  3. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  4. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  7. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  8. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  9. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  10. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  11. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  12. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  13. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  14. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  15. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.