Harva ruokalaji on niin aito saksalainen kuin valkoinen parsa. Se on todella syvällä sikäläisessä ruokakulttuurissa – maan mullassa suorastaan. Sesonki alkaa kevääntulosta riippuen johonkin aikaan huhtikuussa ja päättyy juhannuksen tietämillä. Sitten se on ohi.
Zinnkellerin parsat tulevat Steinkrögers Hofin maatilalta läheltä Bielefeldiä (joka on jalkapallosta tuttu). Perheyritys tuottaa niitä kolmannessa polvessa.
Oikeat hetket mullitetun parsanvarren nostamiseen ovat tarkat. Se on suojeltu auringonvalolta.
Kolme päivää poimimisesta ne ovat lautasella Suomessa. Wolfgang Wiegand tietää sekä kuorimisen että keittämisen salat. Hänhän on – toki monen muun asian ohella – talon ykkösparsakokki.
Laite joka käy käsissä on ammattilaisen parsa…? Veitseltä se ei näytä, perunankuorimaveitsi se ei ole. Se on oma kapineensa, jolla näppärä mies saa parhaan jäljen sadasta kilosta muutamassa päivässä. Eikä liikaa hävikkiä!
Ja oikea keittoaika on:
– 6-7 minuuttia.
Näppituntuma on todellakin oikea sana kuvaamaan taitoa. Kannasta tunnistaa tuoreuden: sen väristä ja mehukkuudesta.
Hänen bravuurinsa on keitetty parsa käärittynä schwarzwaldinkinkkuun, hollandaisekastike ja gratinointi parmesanin kanssa. Tykö tulee pari uutta perunaa. Aivan niin kuin Saksassa.
Tämä ei tietenkään ole talon ainoa parsa-annos. Herkkua saa myös ilman lihaa, esimerkiksi kalalla, joka voi vaihdella vuodesta toiseen.
Sitten saakin aloittaa keskustelun kumpi ruokajuomaksi: olut vai viini.
Isäntä neuvoisi esimerkiksi viinitalo Ohnacker-Dössin rieslingiä Flörsheim-Dalsheimista. Vaikeita nimiä – nämä saksalaiset alkuperäistuotteet. Muutenhan saksa on selkeä ja looginen kieli. Viini hyvä.
Mutta kun talossa on myös oivia saksalaisia oluita, kuten müncheniläisen Augustinerin perinnepanimon Helles ja ehkä tulevaisuudessa myös Edelstoff, joka on vaalea sekin. Niitä tuo maahan pieni tamperelainen yritys. Kannattaa kysyä. Saatavuus on ollut vain parin paikan varassa Helsingissä.