Joukko tutkijoita vetoaa avoimessa kirjeessä, että Suomessa annettaisiin viranomaissuositus käyttää kasvomaskeja julkisissa tiloissa, kuten kaupoissa. Tutkijoiden mielestä kaikkien suomalaisten pitäisi ryhtyä kantamaan mukanaan maskia ja käyttää sitä aktiivisilla epidemia-alueilla liikkuessaan.
– Tieteellinen näyttö on vahva sen puolesta, että kasvosuojien eli maskien käyttö auttaa pelastamaan ihmishenkiä, säilyttämään työpaikkoja ja hidastamaan pandemian etenemistä. Mitä useampi käyttää maskia – sen laadusta riippumatta – sitä suurempi on maskien merkitys väestötasolla epidemian tukahduttamisessa. Maskiksi käy myös huivi tai kangassuojus, tutkijat kirjoittavat.
Tutkijat viittaavat myös siihen, että valtioneuvoston kanslian asettamaa covid-19-tiedepaneeli suosittelee raportissaan, että julkisissa tiloissa tai joukkoliikennevälineissä käytetään alueellisesta koronavirustilanteesta riippuen maskia.
Tutkijat huomauttavat, että ihmiset ovat tartuttavimmillaan koronainfektion alkuvaiheessa, jolloin oireita on usein vähän tai ne puuttuvat kokonaan. Jos oireettomat kantajat käyttäisivät maskia, he levittäisivät tartuntaa huomattavasti vähemmän.
– Maskien käyttö on hyödyllisintä viruksen leviämisen estämisessä silloin, kun suurin osa ihmisistä julkisissa tiloissa käyttää maskia. VTT:n julkaiseman tutkimuksen mukaan jo yksin kangasmaskien tärkein vaikutus on muiden suojaamisessa tartunnalta. Maskit siis suojaisivat niitäkin, jotka eivät voisi esimerkiksi terveydentilansa tai muun syyn vuoksi voi käyttää maskia. Mitä suurempi määrä ihmisiä käyttää mahdollisimman tehokkaita ja puhtaita maskeja asianmukaisesti, sitä tehokkaammin epidemian leviäminen hidastuu, kun muita tukahdutustoimia käytetään maskien rinnalla, vetoomuksessa sanotaan.
Mallinnusten perusteella tutkijat arvioivat, että maskien käyttö yhdessä turvavälien, käsi- ja yskimishygienian ja muiden toimenpiteiden kanssa riittäisi epidemian tukahduttamiseen.
Vetoomuksen kymmeniin allekirjoittajiin lukeutuu professoreita, lääkäreitä ja tohtoreita, joiden erikoisalaa ovat muun muassa systeemibiologia, epidemiologia ja keuhkosairaudet. Lisäksi allekirjoittajina on muiden alojen tutkijoita, kuten taloustieteen nobelisti Bengt Holmström.
Suomen oloihin laadittu kirje pohjautuu englanninkieliseen kirjeeseen, jonka on allekirjoittanut yli 100 tunnettua lääkäriä, tieteentekijää ja asiantuntijaa eri aloilta.