HS: 134-metrisestä tornista heitettiin taas tavaraa, poliisi teki kiinnioton

Redin kolmannen tornitalon rakentaminen on käynnissä. Arkisto / Aapo Siippainen

Poliisi on tehnyt kiinnioton liittyen Kalasataman Majakan tornitalosta alas heitettyihin tavaroihin, kertoo Helsingin Sanomat.

Tiistai-iltana paikalle hälytettiin poliisipartio.

"Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta

– Tänä yönä sieltä on muutama henkilö otettu kiinni, sanoi yleisjohtaja Patrik Karlsson Helsingin poliisista sanoi lehdelle.

Heidän osuuttaan tapahtumiin selvitetään.

Helsingin Uutiset kertoi 8. toukokuuta, että Majakasta on lentänyt alas pirstoutuvia lasipulloja sekä muutakin tavaraa.

Tiettävästi sivullisia ei ole loukkaantunut tilanteissa.

Samana päivänä Helsingin poliisista vahvistettiin, että rikosilmoituksia on tehty.

– Tapahtumat ovat aikavälillä maalis–toukokuu. Asunnoista ja/tai parvekkeilta on ilmoitusten mukaan tullut alas muun muassa numerokylttejä, paistinpannu, lasiesine, skumppapullon lasisia paloja ja muuta tavaraa, poliisin viestinnästä kerrottiin HU:lle tuolloin.

Tämän viikon tiistaina vaarallinen ilmiö sai siis jatkoa.

Poliisi vahvistaa HU:lle: Rikosilmoituksia tehty – Majakasta lentänyt alas paistinpannu, skumppapullon palasia ja numerokylttejä

Asukas poimi lasinpalasen, joka hänen mukaansa on peräisin Majakasta tiputetusta pullosta. Lukijan kuva

Hengenvaarallinen ilmiö: Kuka heittää lasipulloja 134-metrisestä Majakasta? – "Älkää kävelkö tästä!"

"Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.