Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia

Koronavirusepidemian laantuminen näkyy Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) potilasmäärissä, ilmeni tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

– Oireisten määrä tulossa alaspäin, flunssaoireisten määrä ylipäätään. Siitä joukosta pienempi ja pienempi osa on koronapotilaita, nyt enää 1,7 prosenttia, kertoi Husin toimitusjohtaja Juha Tuominen.

Lue lisää: Hus: Syksyllä voidaan ottaa 4 000 koronavirusnäytettä päivässä, kokeilussa nyt pikatesti

– Toivomme, että jos ihmisellä on oireita, hän hakeutuisi tutkimuksiin. Nyt tutkimuksiin pääsee käytännössä omailmoituksella, Tuominen sanoi.

Hänen mukaansa Husin päivystyksissä on ollut koronaepidemian aikana huomattavasti tavallista vähemmän. Osittain tämä johtunee siitä, että tapaturmien ja infektioiden määrä on vähentynyt, mutta osa voi olla ihmisten arkuutta lähteä korona-aikaan päivystykseen. Tuominen korosti, että itsensä hoidattaminen on tärkeää, jos tarvetta on.

Lue lisää: "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan

Husissakin on palautettu koronan takia supistettuja toimintoja normaalitasolle. Poliklinikat toimivat jo normaalisti, vuodeosastolla toimitaan 85 prosentissa normaalista kapasiteetista ja leikkaustoiminnassa 90 prosentissa.

Vaikka epidemia on osoittanut laantumisen merkkejä ja terassillekin jo pääsee, siihen ei voi tuudittautua. Juha Tuominen muistutti tilaisuuden lopuksi, että turvaväleistä ja muista turvatoimista on syytä pitää edelleen kiinni. Turvavälin pitäisi olla ainakin kaksi metriä.

Koronataudista parantuminen on osoittautunut pitkäksi prosessiksi, sanoi ylilääkäri Asko Järvinen.

Lieväoireiset ovat voineet toipua nopeastikin, mutta sairaalahoitoon joutuneet ovat kertoneet pitkittyneestä, aaltoilevasta oireiden jatkumisesta. Heillä on ollut muun muassa väsymystä, huimausta, lämpöilyä, hengitystieoireita ja haju- sekä makuaistin puuttumista.

– Joillakin potilailla toipuminen voi olla huomattavankin hidasta. Osalla potilaista toipuminen kestä viikkoja, jopa kuukausia, Järvinen sanoi.

Hänen mukaansa tavallisestakin keuhkokuumeesta toipuminen vie yleensä yli kuukauden. Tavallinen keuhkokuume iskee yleensä vain yhteen keuhkojen osaan, mutta korona sairastuttaa koko keuhkot. Sikäli ei ole yllättävää, jos koronasta toipuminen vie huomattavan pitkään.

Koronalle erityistä on Järvisen mukaan sen vaikutus veren hyytymiseen: potilaille on annettu verenohennuslääkettä vielä pitkään jaloilleen nousemisen jälkeenkin.

Myös keskushermosto-oireista on puhuttu koronan yhteydessä. Husin potilailla yksi oire on ollut sekavuus.

– Joitakin potilaita on jouduttu palauttamaan tehohoitoon sekavuuden takia, Järvinen kertoi.

Vuodeosastoilla koronapotilaat ovat saattaneet tarvita lisähappea tai nesteytystä, mutta pääosin he ovat syöneet ja juoneet normaalisti, kertoi erikoislääkäri Juuso Paajanen.

Paajasen esittelemän kuvan mukaan sairaalahoitoon joutuneiden potilaiden tavallisin oire ennen sairaalaan päätymistä on ollut kuume, 80 prosentilla. Yskää on ollut 65 prosentilla ja hengenahdistusta 55 prosentilla.

Päivitetty 3.6.2020 kello 13.53: Lisätty Tuomisen kehotus lähteä päivystykseen, jos on tarvetta.