Monet puistoalueetkin Helsingissä kesäisin vallanneet valkoposkihanhet järjestävät oman shownsa myös Korkeasaaressa. Ongelmia linnuista on aiheutunut niin paljon, että osa eläintarhan alueesta on rauhoitettu hanhille.
Päiväretkellä Korkeasaaressa alkuviikolla ollut mies todisti tilannetta, jossa hanhet puolustivat ärhäkästi poikasiaan.
– Kuulin kun henkilökunta puhui äsken, että hyökkäysten takia joitain alueita on rajattu tiukemmin yleisöltä, mies toteaa.
Eläintarhan tiedottaja Mari Lehmonen vahvistaa, että osa alueista on rauhoitettu hanhille.
– Tietyt alueet on rajattu hanhien pesimäalueiksi. Ne ovat lähinnä kallioalueita, joita hanhet tykkäävät käyttää pesimiseen.
– Tällä hetkellä tilanne alkaa olla jo helpottumaan päin. Suurella osalla munat ovat kuoriutuneet ja poikaset pääsevät liikkumaan.
Lehmosen arvion mukaan pesiä saarella on noin 150. Noin puolessa pesistä poikaset ovat kuoriutuneet.
Myös reviiritietoinen joutsen on tehnyt pesänsä Tokoinrantaan. Lukijan kuva
Korkeasaaressa hanhien pesimäalueiden läheiset paikat on merkitty punapohjaisilla ja hanhen kuvalla varustetulla Täällä vartioin minä! -merkeillä. Merkin alakulmassa lukee Guarded area eli vapaasti suomennettuna Vartioitu alue.
Lehmonen mukaan Korkeasaari on rajannut hanhille omia alueita jo usean vuoden ajan. Rajauksiin ryhdyttiin, jotta kaikinpuolinen sopu saarella säilyisi.
– Olemme jo viiden vuoden ajan merkinneet pesiä, jotta ihmiset tietäisivät, että missä ne ovat. Hanhi on hyvin reviiritietoinen lintu, joka varoittaa ja pitää pesiään silmällä.
Hanhinaaras hautoo pesää noin 3–4 viikkoa. Pesimäaika on huhtikuun lopusta kesäkuun alkuun. Koiras vartioi pesän vieressä.
Viime vuonna Korkeasaari panosti hanhiin ja perusti hanhitiimin, joka seuraa muun muassa pesimätilanteen kehittymistä ja opastaa ihmisiä.
– Joitakin ihmisiä hanhet pelottavat. Halusimme, että asiakkailla olisi mukavaa ja hanhet saisivat olla rauhassa, perustelee Lehmonen.
Valkoposkihanhet ovat rauhoitettuja ja hyvin reviiritietoisia. Lukijan kuva
Tiimi myös estää lintuja pesimästä minne tahansa saarella.
– Kun hanhet tekevät pesäpohjan, niin puutumme jo siinä kohtaa, etteivät ne tekisi pesää tiettyyn paikkaan.
Jos hanhi ryhtyy pesäpuuhiin keskeisellä paikalla, pesä siivotaan. Tilalle laitetaan turvepaakku. Munapesien poistamiseen tarvitaan ely-keskuksen lupa.
Valkoposkihanhi on rauhoitettu. Myös sen häätäminen on luvanvaraista toimintaa.