Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista

Matkailu: Uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista ja -vaunuista.

Matkailuajoneuvojen myymälöissä ja verkkosivuilla käy nyt kova kuhina. Samanlaista vilskettä näkyy myös niitä vuokraavissa yrityksissä.

Säpinän osasyynä on vain osittain koronaepidemia.

– Mielenkiinnon kasvu alaa kohtaan on ollut jo pitkään havaittavissa, sanoo Vantaan Piispankylässä toimivan Helsinki Caravanin toimitusjohtaja Atso Muurone n.

Juuri nyt suomalaiset etsivät vaihtoehtoja kesäloman viettoon, koska ulkomaille lähtöä suositellaan välttämään. Kaupaksi käyvät sekä käytetyt että uudet matkailuautot ja -vaunut.

– Kuukauden päivät on ollut vilkkaampaa. Verkkosivujen kävijämäärät ovat noin tuplaantuneet. Kysyntää on, Muuronen toteaa.

Myös J. Rinta-Joupilla on huomattu selkeä kiinnostuksen kasvu. Yhtiöllä on Vantaalla matkailuautoihin erikoistunut myymälä Luhtaanmäessä.

– Kysyntä on räjähtänyt, kuvailee yhtiön myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni.

Hän jopa väläyttää, että laadukkaista, aiemmin käytössä olleista matkailuautoista voi vielä tulla pula.

Uusi ilmiö on, että matkailuautoja ja -vaunuja hankkivat uudenlaiset asiakkaat. Aiemmin ne ovat olleet hieman varttuneemman väen, 60 vuotta lähenevien ja sitä vanhempien reissaajien valinta, mutta nyt myös nuoremmat pohtivat matkailuauton tai -vaunun hankkimista.

Uutta asiakaskuntaa ovat lapsiperheet ja nuoret pariskunnat.

– Se on se vapaus, Muuronen selittää.

– On oma aikataulu ja vapaus.

Kytkintä voi nostaa silloin, kun itse haluaa.

– Yöpyä voi vaikka levähdyspaikalla, Helsinki Caravanin Muuronen jatkaa.

Matkailuauto hankitaan useimmiten matkusteluun, jossa paikka vaihtuu. Matkailuvaunu taas viedään yleensä yhteen paikkaan, jota pidetään tukikohtana.

Mukana kulkevien kotien hintakirjo on laaja. Käytetyn matkailuauton voi saada noin 20 000 eurolla, mutta uudesta pitää jo pulittaa keskimäärin 50 000 euroa. Kalleimmat maksavat pienen asunnon verran.

Matkailuvaunujen hinnat ovat autoja hieman huokeampia.

J. Rinta-Joupin Ala-Hakuni kuitenkin muistuttaa, että kaikki harrastukset maksavat. Lisäksi matkailuauto tai -vaunu on kesämökin korvike.

– Ja tulee kesämökkiä halvemmaksi.

Kaikki eivät halua tai voi ostaa matkailuautoa tai -vaunua, mutta sellaisen voi vuokrata. Matkailuautoja vuokraa muun muassa Touring Cars, jolla on toimipiste Vantaan Petikossa.

Yhtiön suurin asiakaskunta ovat olleet ulkomaiset vuokraajat. Nyt on toisin.

– Kotimaisten asiakkaiden määrä on räjähtänyt. Kotimainen kysyntä ja varaukset ovat kaksinkertaistuneet, kertoo toimitusjohtaja Veijo Tiitinen.

Joitakin viikkoja sitten ulkomaiset matkailijat peruivat varauksiaan ja kotimainen kysyntä alkoi kasvaa.

Ulkomaiset matkailijat varaavat auton kuukausia tai jopa yli puoli vuotta ennen matkaa. Kotimaan asiakkaat tekevät varauksen myöhempään, usein enintään kuukautta aiemmin.

– Isoimpien autojen varaukset alkavat olla kesälle melkein täynnä. Samaa olen kuullut muista yrityksistä, Tiitinen kertoo.

Vuokrahinnat esimerkiksi Touring Carsin keskikokoisille autoille vaihtelevat sesongin mukaan ollen 700–1 400 euroa viikossa.