Lemmikit: Korona-aika käynnisti Helsingissä valtavan koiravillityksen.
Vartiokylässä asuvan Janina Taskisen, 22, pihamaalla käy huima vilske. Perheessä on peräti kuusi koiraa – ja nyt nelijalkainen sikspäkki lähtee ulkoilemaan.
Taskinen omistuksessa ovat bordercolliet Bolt, 5, Unto, 2 ja Rocksy, 1, sekä kultaiset noutajat Soni, 10, ja Koda, 8. Vikkelän kuusikon täydentää viiden kuukauden ikäinen dobermanni Karma.
Omakotitalon portista purkautuva koiraparvi herättää ulkoillessaan ihmisten huomion.
– Hyvin usein minulta kysytään, että olenko kerännyt mukaani myös naapureiden koirat, Taskinen naurahtaa.
Seitsemännen koiran hankintakaan ei ole mahdoton ajatus, hän paljastaa.
Kymmenen vuotta koiria harrastanut Taskinen on saanut pidettyä kodissaan järjestyksen: koirat ovat jo tottuneet toisiinsa, eikä reviiritaisteluja juuri käydä.
– Kun muutin Loviisasta Helsinkiin, meni jonkin aikaa, että koirat tottuivat ihmisvilinään.
– Toisinaan käymme koirapuistossa, mutta vain jos siellä ei ole muita koiria, Taskinen kertoo.
Hänen laskujensa mukaan koirien ylläpito maksaa perheelle kuutisensataa euroa kuukaudessa.

Lemmikkikoirien määrä on kuluvana vuonna lisääntynyt Helsingissä selvästi.
– Kyllä tämä koronakevät on tuottanut valtavan piikin koiranpentujen kyselyiden suhteen, arvioi Suomen koirankasvattajat ry:n puheenjohtaja Vesa Lehtonen.
– Pentuja ei tietenkään pidetä hyllyillä tai varastoissa, joten moni joutuu nyt odottelemaan omaa koiraansa jonkin aikaa.
Helsingissä asuvien koirien tarkkaa määrää on mahdotonta arvioida, sillä läheskään kaikkia niitä ei ole rekisteröity.
On kuitenkin arvioitu, että Suomen noin 700 000 koirasta kuudesosa temmeltää pääkaupungissa.
Lehtonen ei pidä kuuden koiran perhettä mitenkään poikkeuksellisena.
– Koirien määrä perheessä ei ole ratkaiseva tekijä, kun arvioidaan sitä, miten hyvin lemmikit voivat, Lehtonen muistuttaa.
– Kun koirilla on riittävästi tilaa kotona, ne pääsevät tarpeeksi usein ulos ja niitä hoidetaan muutenkin hyvin – silloin voi kuusikin koiraa olla ihan sopiva määrä.
Helsingin seudun kennelpiirin puheenjohtaja Timo Hänninen muistuttaa, että kaikilla suomalaisilla on lähtökohtaisesti lain suoma oikeus pitää koiraa.
– Tätä oikeutta voidaan tietenkin rajoittaa, mutta periaatteessa kuka tahansa voi omistaa koiran, Hänninen kertoo.
– Tiedän useitakin perheitä, joissa on kolme tai neljäkin koiraa. Itselläni on kaksi mäyräkoiraurosta ja se tuntuu minulle sopivalta määrältä.
Koirien määrä vaihtelee kaupunginosittain melkoisesti.
– Niillä alueilla, joissa on runsaasti hyviä ulkoilumaastoja, on tietenkin helpompaa omistaa koiria. Samoin omakotitalossa on koiranpito helpompaa kuin kerrostalossa, Hänninen luonnehtii.
Kaikissa kodeissa ei kuitenkaan koiria sallita: esimerkiksi vuokranantaja voi kieltää lemmikkien pitämisen.
Tähän määräykseen vuokralainen sitoutuu allekirjoittaessaan vuokrasopimuksen.

Koronakevään aikana kasvaneet lemmikkimäärät ovat jo nyt heijastuneet eläinsuojeluväen työhön.
– Saimme eläinsuojeluilmoituksia jo huhtikuussa jopa viidenneksen enemmän kuin normaaliaikana, laskee Suomen eläinsuojelu ry:n toiminnanjohtaja Maria Lindqvist.
– Suomalaiset ovat koronatilanteen vuoksi paljon enemmän kotonaan. Silloin hermot saattavat kiristyä, varsinkin, jos alkoholinkulutus nousee.
Lindqvistin mukaan ilmoituksen kohteena olleita koiria on muun muassa kuritettu kovalla kädellä ja niitä on reuhdottu.
– Sehän ei tietenkään ole mitenkään asiallista.