Helsingin poliisi tutkii Vallilassa lauantaina tapahtunutta puukotusta kahtena tapon yrityksenä.
Neljän miehen välille syntyi noin iltakahdeksan aikaan Sturenkadun ja Hämeentien risteyksen kohdalla riita, joka eteni tappeluksi.
Tappelun aikana kahta 2000-luvun alussa syntynyttä miestä puukotettiin. Miehet vietiin sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa.
Poliisi tavoitti ja otti samana iltana kiinni 1970- ja 1990-luvuilla syntyneet miehet tapon yrityksistä epäiltyinä. Rikoksista epäillyt ovat edelleen pidätettyinä.
Poliisilla ei ole vielä varmaa tietoa siitä, tunsivatko tapahtuman osapuolet toisensa entuudestaan.
Tappelulla oli useita todistajia. Sivullisille ei aiheutunut tilanteessa fyysisiä vammoja.