Saunominen on Hannulle vakava harrastus – "Viime kesänä saunoin 41 peräkkäisenä päivänä"

Sauna: Saunaseuran puheenjohtaja kaipaa Espooseen yleisiä saunoja.

Hannu Saintula kertoo, että Lauttasaaressa sijaitsevassa Saunatalossa on seitsemän kiinteää saunaa ja yksi siirrettävä. Sirpa Repo

Sirpa Repo

Hannu Saintula on aina ollut innokas saunoja. Yleensä hän saunoo neljästä kuuteen kertaan viikossa, välillä päivittäin.uimara

– Viime kesänä saunoin 41 peräkkäisenä päivänä, espoolainen Saintula kertoo.

Hän sanoo saunomisen olevan hänelle vakava harrastus. Hänen innostuksensa tunnetaan myös jääkiekkopiireissä. Saintula on vaikuttanut espoolaisen jääkiekon lisäksi myös maajoukkueissa. Hän on muun muassa ollut joukkueenjohtajana nuorten maajoukkueissa ja on edelleen mukana tässä toiminnassa.

Jääkiekkoa mies ei ole muutenkaan jättänyt. Keväästä 2016 lähtien hän on ollut kirkkonummelaisen HCK Salamat -seuran puolipäiväinen toiminnanjohtaja.

Tunnustuksena työstään kiekon parissa hänet aateloitiin viime vuonna jääkiekkoleijonaksi.

Joka neljännen helsinkiläislapsen uimataito on heikko, mutta vain ani harva ei osaa uida lainkaan – "Uimakouluihin on nykyään jonoja"

Moni ei tiedä, että Saintula on Suomen Saunaseuran puheenjohtaja. Saintula kertoo päässeensä seuran jäseneksi vuonna 2007. Hallitukseen hän on kuulunut vuodesta 2015.

Saunan lämmittäminen on rauhoittavaa tekemistä.

Saunaseuran Saunatalo sijaitsee Lauttasaaressa.

– Olen harrastanut yleisissä saunoissa käymistä. Kun jättää pois uimahallien saunat, ei Espoossa valitettavasti ole kuin yksi sauna, jonka voin laskea yleiseksi. Se on Oittaalla.

Helsingin suositulla kesämaja-alueella siirrettävä mökkejä, voi olla vanhimmille asukkaille ylivoimaista – Osa viettänyt kesiään mökillä jo vuosikymmeniä

Saintulan mukaan yleinen sauna ei ole sellainen, joka pitää vuokrata ennakkoon ja isolla maksulla.

– Väkilukuun verrattuna Espoon yleisten saunojen tilanne on naurettavan ja itkettävän välillä. Toivottavasti pystyisin viemään tätä asiaa eteenpäin.

Saintula kokee, että yleinen sauna kuuluu suomalaiseen arvomaailmaan. Siellä pidetään huolta hygieniasta ja sillä on hyvät fysiologiset sekä henkiset vaikutukset.

Saunassa ei ole titteleitä. Politiikasta, uskonnosta ja työasioista puhuminen jätetään muualle.

– Saunan pyhyyttä tulee kunnioittaa. Se tarkoittaa toisten ihmisten ja heidän mielipiteidensä kunnioittamista.

Täältä näet Helsingin uimavesien lämpötilat liki reaaliajassa – sensorit tuottavat tiedon nettiin

Saunomisessa on sosiaalinen puolensa tekee sen sitten perheen tai kavereiden kesken tai yleisessä saunassa. Puheenjohtaja korostaa, ettei ole yhtä oikeaa tapaa saunoa. Toinen nauttii kuumasta ja kuivasta, toinen miedommasta ja kosteammasta lämmöstä.

Hän sanoo, ettei saunomisesta nauti, jos vain saunoo tuntitolkulla. Sitä tulee rytmittää.

– On muistettava viilennys ja nesteytys. Kun saunan lauteet on rakennettu niin, että siinä voi olla kahdessa tasossa, voi kukin valita itselleen sopivan lämpötilan. Samassa saunassa jokainen voi nauttia olostaan.

Saintula muistuttaa ilmanvaihdon tärkeydestä. Jos se ei ole kunnossa, ei saunomisesta voi nauttia.

Kiukaan tulee olla riittävän tehokas saunan kuutiomäärään verrattuna.

– Minä en väheksy sähkökiukaita. Minulle kuitenkin saunan lämmittäminen on rauhoittavaa tekemistä.

Hannu Saintula kertoo, että vihtominen on kiva lisä saunomiseen. Hän sanoo, ettei vihdo läheskään aina eikä tee itse vihtoja. Sirpa Repo

Kiukaan kivet tulisi vaihtaa parin vuoden välein, koska vanhat kivet eivät varaa lämpöä entiseen tapaan. Vanhat kivet myös murenevat, jolloin ilma ei pääse kiertämään eikä saunaa ole helppo lämmittää. Peruskiveä on helppo ostaa rautakaupoista, ja niiden hankkiminen on edullista. Saintula neuvoo, että kannattaa ostaa kahta kokoa.

– Laitetaan isoja kiviä alle niin, että niiden väliin jää ilmaa. Kiukaan on hengitettävä. Pienemmät kivet tulevat päälle.

Saintula opastaa, että parhaat löylyt saa, kun kiville luo vettä. Silloin vesi pääsee alakiville asti. Heittämällä vettä saa vain pintalöylyt.

Näillä kolmella alueella Helsingissä suositellaan nyt punkkirokotetta – Perheenäiti Iina: Päätöstä vauhditti lapsen saama borrelioosi

Suomen Saunaseura

Löylynhenki-palkinto

Suomen Saunaseura myönsi Löylynhenki-palkinnon tänä vuonna kardiologi, professori Jari Laukkaselle.

Laukkanen on työryhmänsä kanssa tutkinut saunan terveysvaikutuksia jo pitkään.

Laukkasen mukaan saunominen vaikuttaa laajasti terveyteen ja hyvinvointiin.

Saunominen on yksi tapa edistää terveyttä yhdessä liikunnan, hyvän ravinnon ja levon kanssa.

Uusin tutkimustieto osoittaa, että säännöllinen saunominen on yhteydessä pienempään sydänsairauksien, sydänperäisen äkkikuoleman, verenpainetaudin sekä muistisairauksien vaaraan.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut