Palvelukeskukset palauttavat ohjelmaan pienimuotoista ryhmätoimintaa tästä viikosta alkaen. Muu palvelukeskustoiminta pysyy edelleen suljettuna koronavirustilanteen vuoksi.
Osallistujat kutsutaan mukaan ryhmätoimintaan henkilökohtaisesti.
– Toistaiseksi ryhmätoimintaa voidaan tarjota kohdennetusti vain niille asiakkaille, jotka työntekijöiden arvion mukaan tarvitsevat nyt eniten tukea, kertoo palvelualueen johtaja Maritta Haavisto kertoo kaupungin uutisessa.
– Ryhmiin kutsutaan mukaan muun muassa erityisen haastavassa tilanteessa olevia omaishoitoperheitä, yksinäisyydestä pahasti kärsiviä ikääntyneitä ja muita erityistä tukea tarvitsevia. Ryhmät pyritään pitämään mahdollisimman pieninä, vain muutaman osallistujan kokoisina, projektijohtaja Päivi Mäkimartti jatkaa.
Muu palvelukeskusten avoin toiminta, kuten ravintolat, harrastusryhmät ja kuntosalit, pysyvät edelleen suljettuna sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksen mukaisesti. Myös omaishoidon toimintakeskukset ovat kiinni.
Ryhmiä järjestetään kaikissa Helsingin kaupungin palvelukeskuksissa. Tapaamisten aikana kiinnitetään erityistä huomioita käsihygieniaan ja turvaväleihin. Tapaamisten ajaksi asiakkaille annetaan kirurginen suu-nenäsuojus.
Tapaamisten ohjelma suunnitellaan asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti, mutta myös ohjelmassa noudatetaan varovaisuutta.
– Esimerkiksi kahvi- tai ruokatarjoiluja ei järjestetä. Tapaamisilla ei myöskään harrasteta hengästyttävää liikuntaa tai yhteislauluja, Haavisto kertoo.
– Lisäksi muistutamme asiakkaita siitä, että tapaamisiin saa tulla vain terveenä. Jos asiakkaalla on pieniäkään flunssan oireita, tapaaminen pitää jättää väliin. Ohjaajamme soittavat ja varmistavat asiakkaan terveydentilan ennen jokaista tapaamista, Haavisto jatkaa.