Suomen hallitus päätti 17. kesäkuuta lieventää useita koronaepidemiaan liittyviä rajoituksia ja poikkeuskäytäntöjä. Ravintoloiden kuukausia kestänyt koronapiina helpottuu 22. kesäkuuta: siitä lähtien ravintolat saavat olla auki kello 4 alkaen, ja ne on suljettava viimeistään kello 2, anniskeluaika on kello 9–1, kerrotaan tiedotteessa. Tällä hetkellä ravintolat voivat olla auki kello 6–23, anniskeluaika on kello 9–22. Ravintoloissa sallitaan 22. kesäkuuta alkaen myös nouto- eli buffetpöydät.
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi kiitteli tuoreeltaan hallitusta rajoitusten purkamisesta:
– Buffetpöytien salliminen on suuri helpotus erityisesti lounasravintoloille, liikenneasemille ja hotelleille niiden aamiaistarjoilun järjestämisessä. Anniskelun salliminen kello 1 asti ja ravintoloiden sulkeminen kello 2 mahdollistaa myös yökerhojen aukeamisen, Lappi toteaa MaRan tiedotteessa.
Ravintolan sisätilassa tai sisätilan osassa saa oleskella 75 prosenttia anniskeluluvan tai rakennussuunnitelman mukaisesta henkilömäärästä. Kaikilla asiakkailla tulee edelleen olla oma istumapaikka. Ravintoloiden on lisäksi muun muassa järjestettävä sisä- ja ulkotilojensa kalusteet ja palvelukäytäntönsä niin, etteivät asiakkaat altistu tartuntataudin leviämiselle. Ravintoloiden on huolehdittava erityisesti siitä, ettei niiden tiloissa synny tarpeetonta tungosta, ja että asiakkaiden saapuminen toteutetaan niin, että asiakkaiden ja seurueiden välillä on riittävä etäisyys, sanotaan tiedotteessa.
Hallitus myös linjasi, että 13. heinäkuuta alkaen ravintoloita koskevat rajoitukset poistuvat. Tämänkin jälkeen jokaisella asiakkaalla on kuitenkin oltava istumapaikka.

Myös kokoontumisrajoituksia ollaan hölläämässä: Hallitus päätti, että mikäli epidemiatilanne kehittyy edelleen ilman merkittäviä epäsuotuisia poikkeamia, voidaan 1. elokuuta alkaen sallia yli 500 henkilön tilaisuudet sisä- ja ulkotiloissa. Tilaisuuksien järjestäminen edellyttää turvallisuuden varmistamista Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ohjeiden avulla.
Jos epidemiatilanne kehittyy edelleen ilman merkittäviä poikkeamia, voidaan 1. lokakuuta alkaen luopua kokoontumisrajoituksista ja sallia kaikki tilaisuudet sisä- ja ulkotiloissa ilman määrättyä henkilömäärärajoitusta.
Lisäksi hallitus päätti purkaa suosituksen vierailujen välttämiseksi sairaaloissa. Suosituksen purkaminen koskee sekä erikoissairaanhoidossa että perusterveydenhuollossa tapahtuvaa sairaalahoitoa. Vierailujen järjestämisessä tulee kuitenkin noudattaa edelleen pidättyvää linjaa alueellista harkintaa käyttäen, vastaavasti kuten muussakin tartuntatautien vastustamistyössä epidemiatilanteen aikana.