Pirkkolan liikuntahallin rakennustyöt keskeytyivät, koko hanke vaarassa – "Huutoäänestykselläkö rakennusluvista nykyään päätetään?"

Keskuspuisto: Metsäaktiivien valitukset hallinto-oikeuteen ovat keskeyttäneet Pirkkolan liikuntahallin rakennustyöt ainakin toistaiseksi.

Keskuspuisto-aktiivien mielenosoitukset ja valitukset ovat tehonneet. Lukijan kuva / Liisa Lohtander
Anniina Virtanen

Anniina Virtanen

Pirkkolan hallihankkeen rakennustyöt seisahtuivat, kun hallinto-oikeus määräsi toimenpidekiellon hallin rakennustöille.

Uudenmaan ely-keskus oli ehtinyt kumota luontoaktiivien edellisen valituksen aiheettomana, ja antanut rakentamisen jatkua. Hallinto-oikeus katsoi kuitenkin toisin.

– Pidämme väitteitä mahdollisuuksista luonnonsuojelulain rikkomiseen perusteettomina. Olemme joutuneet turvautumaan asianajotoimiston apuun ja haemme pikaista toimenpidekiellon kumoamista vahinkojen minimoimiseksi, toteaa Pirkkolan liikuntahalli -yhtiötä edustava hallituksen puheenjohtaja Kirsi Eräkangas tiedotteessa.

Halliyhtiön mukaan rakennustöiden seisahtuminen tuo hankkeeseen suuria lisäkustannuksia ja saattaa kaataa koko hankkeen, jota on valmisteltu vuodesta 2017. Jo nyt hankkeen budjetissa on arviolta miljoonan euron lovi, yhtiö kertoo.

Eräkangas ihmettelee hallihankkeen päälle heitettyä lokaa, kun käytännössä yksi ulkoilupolku siirtyisi hankkeessa muutaman metrin. Hänen mukaansa luontoaktiivit ovat esittäneet uhkauksia rakennustöiden viivästyttämisestä, mikäli yhtiö ei vapaaehtoisesti suostu luopumaan nykyisestä paikasta.

Myös apulaispormestari Nasima Razmyarin väitetään tiedotteessa joutuneen perheineen maalittamisen kohteeksi somessa, kun hän on näkyvästi puolustanut hallihanketta.

Keskuspuistoryhmä on iloinen asian saamasta käänteestä, vaikkakin myös pahoillaan halliyhtiön puolesta siitä, että ryhmän ehdotuksen mukaista vaihtoehtoista paikkaa ei alettu etsiä jo vuonna 2018.

Keskuspuistoryhmän näkemyksen mukaan hanke on edelleen toteutettavissa kaupungin tarjoamilla neuvotteluilla uudesta sijainnista.

Yle uutisoi keskiviikkona, että apulaispormestari Anni Sinnemäen mukaan kaupunki on valmis harkitsemaan ja pohtimaan halliyrittäjän kanssa erilaisia mahdollisia vaihtoehtoja.

– Halliyrittäjälle ja koko hankkeelle tämä on hankala tilanne. Kaupunki on valmis miettimään heidän kanssaan vaihtoehtoisia ratkaisuja. Pirkkolan urheilupuiston alueelle voisi yrittää saada uuden kaavan siten, että he pystyvät sijoittumaan alueelle, mutta vähän toisella sijainnilla, Sinnemäki sanoi Ylelle.

Halliyrittäjä voi Sinnemäen mukaan odottaa valituskierteen päättymistä eri oikeusasteissa tai neuvotella kaupungin kanssa vaihtoehtoisista ratkaisuista.

Uusi kaava tarkoittaa aikaa vievän kaavoitusprosessin alkamista alusta.

Hallihankkeen vetäjän Kirsi Eräkankaan mielestä surullisinta on se, että tuhannet lapset ja nuoret jäävät ilman kunnollisia, kauan kaivattuja sisäliikuntatiloja. Hän muistuttaa, että kyse on vapaaehtoisvoimin syntyneestä hankkeesta, jossa käytännön pyörittämistä varten on perustettu voittoa tavoittelematon Pirkkolan liikuntahalli Oy.

– Miten tällaista voi tapahtua Suomessa, jossa kaikki sanovat nostavansa nyt lasten ja nuorten hyvinvoinnin muiden edelle. Suojellaanko meillä mieluummin lahokaviosammalta kuin lapsia? turhautunut Eräkangas kysyy tiedotteessa.

– Huutoäänestykselläkö rakennusluvista nykyään päätetään? hän jatkaa.

Hallihankkeeseen on nyt uponnut resursseja arviolta kolmen miljoonan euron edestä ja kaikki tämä menetetään Eräkankaan mukaan, jos hankkeesta nyt joudutaan luopumaan. Hankkeen taustaryhmällä ei ole resursseja aloittaa uutta hanketta.

Pirkkolan hallihankkeen on käynnistänyt Lattiaa Liikkujille ry, ja mukana ovat muun muassa yli tuhannen jäsenen voimisteluseura Elise, useat muut urheiluseurat sekä lähiseudulla sijaitseva urheilupainotteinen Pohjois-Haagan Yhteiskoulu.

Helsingissä on jo pitkään ollut kova pula etenkin voimisteluun sopivista tiloista.

Voimistelijoiden on tarkoitus saada ensimmäiset pysyvät täyskorkeat kanveesinsa Helsinkiin, koripallo- ja cheerleadingseurojen ajanmukaiset tilat turvalliseen harrastamiseen. Lisäksi lähiseudun koulut voivat käyttää tiloja liikuntatunneillaan.

Lue myös: Pirkkolan hallihanke kuumensi sekä asukkaiden että poliitikkojen tunteet – Apulaispormestari Nasima Razmyar tuohtui vihreiden takinkäännöstä

Lue myös: SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"

Lue myös: Adressi Pirkkolan Keskuspuiston puolesta on kerännyt viidessä päivässä yli 6000 nimeä – "Ihmiset ovat yllättyneet ja hermostuneet kaupungin toiminnasta"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.