Asukas huolestui: Rakennetaanko helsinkiläisostarille uutta Alkoa "salaa"? – Näin vastaa aluepäällikkö

Kaupat: Myllypuroon rakennetaan Alkon uusinta myymälää. Asukkaat ihmettelevät salamyhkäisyyttä ja huolena on etenkin lisääntyvä levottomuus.

Myllypuron kauppakeskukseen avataan uusi Alkon myymälä elokuun puolivälissä.

Helsingin Uutisten saamien tietojen mukaan Etelä-Suomen aluehallintovirasto on hyväksynyt Myllypuron Alkon uudeksi vähittäismyyntipaikaksi jo 26. helmikuuta. Haettu lupa koskee alkoholin myyntiä 19. elokuuta alkaen.

Alkon aluepäällikkö Tatu Vanninen vahvistaa avaamistiedon oikeaksi.

Vannisen mukaan Alko on saanut toiveita uudesta myymälästä juuri Myllypuroon.

Hänen mukaansa Alko tarkastelee liikepaikkojen muutostarpeita kysynnän ja asiakasvirtojen muutosten pohjalta.

– Myllypuro on kehittyvä alue ja julkisen liikenteen solmukohta. Uusi myymälä parantaa asiointia, kun lähimmät Alkot sijaitsevat tällä hetkellä Itiksessä ja Kontulassa, Vanninen kertoo.

– Myllypuroon tulee Alkon lähimyymälä, joka on pyritty rakentamaan valikoiman osalta nimenomaan myllypurolaisia varten.

Uuden myymälän pinta-ala on 115 neliömetriä ja sen noin 500 tuotteen valikoimissa korostuvat miedot juomat.

Alko on aikeissa kertoa myymälän avaamisesta julkisesti kuluvalla viikolla.

Osa myllypurolaisista on huolissaan siitä, että Alkon avaaminen muuttaa kauppakeskuksen ympäristöä levottomaksi.

Myös rakennushankkeen salaperäisyys hämmästyttää alueen asukkaita.

– Minua ihmetyttää se, että Alko ei ole kertonut mitään tästä uudesta myymälästä. Kova rakennustouhu siellä kuitenkin on menossa, kummastelee Myllypurossa asuva Matti Kilpinen.

– Kun mikä muu tahansa myymälä avataan, silloin rakennuskohteen vieressä on kyltti, jossa reilusti kerrotaan, mitä paikkaan rakennetaan.

Kilpinen ihmettelee myös Alkon päätöstä avata uusi myymälä juuri Myllypuroon.

– Kontulan ja Itäkeskuksen Alkot ovat kuitenkin aivan tuossa kivenheiton päässä.

Ravintoloiden ja tapahtumajärjestäjien koronapiinaan helpotusta – näin rajoitusten poisto etenee

Alko suunnittelee uutta myymäläänsä myös Jakomäkeen. Vähittäismyyntilupahakemus on jätetty aluehallintovirastoon 4. toukokuuta. Alkon on tarkoitus avata ovensa Jakomäessä vielä ensi syyskuun aikana.

– Lupa-asia on vireillä, mutta emme voi kommentoida keskeneräisiä lupahankkeita. Kaikista mahdollisista myymäläavauksista kerromme kyllä avoimesti heti, kun aika on, mainitsee aluepäällikkö Vanninen.

Alko avaa uuden myymälän Helsinkiin – edellinen yritys "valtakunnan navassa" epäonnistui

Helsingissä toimii kaikkiaan 40 Alkon myymälää.

Uudenmaan Alkoissa ovat vuoden 2020 alkupuolella suosiotaan kasvattaneet eniten roseeviinit. Myös punaviinien suosio on nousussa.

Alkon myynti on kevään kuluessa kasvanut noin viidenneksen.

Tiesitkö: Myllypurossakin on uima-allas, joka avautuu nyt yleisölle – "Toimintaa tarkoitus saada mahdollisimman paljon"

Vieläkö mahtuu lisää?

Helsingissä on jo 40 Alkon myymälää

Suomessa toimii jo 361 Alkon myymälää. Niistä 40 palvelee Helsingissä.

Alkuvuoden suosituimmat myymälät Helsingissä olivat Kannelmäen Kaari, Malmin Nova, Herttoniemen Hertta ja Vuosaaren Columbus.

Ensimmäiset nykymuotoiset Alkot avattiin Helsingissä huhtikuussa 1932.

Pohjoisesplanadilla avattiin 1962 ensimmäinen valintamyymälä, jonka valikoima koostui viineistä.

Viimeinen Alkon tiskimyymälä muutettiin Kruununhaassa valintamyymäläksi 1998.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut