Tänään on se päivä, kun buffetit ovat palanneet ravintoloihin ja sallittu asiakasmääräkin on noussut kolmeen neljäsosaan.
Ravintoloita koskee silti edelleen joukko erilaisia erityissääntöjä koronaviruksen leviämisen ehkäisyksi. Aluehallintovirastot ovat listanneet rajoituksia usein kysytyt kysymykset -sivullaan, joka on päivitetty viimeksi tänään maanantaina.
Tästä päivästä 12. heinäkuuta saakka ravintolat saavat olla asiakkaille avoinna kello 04 ja 02 välisenä aikana. Alkoholia saa anniskella aamuyhdeksästä yhteen yöllä. Noutoruokaa ja -juomaa saa myydä myös muina aikoina.
Kaikilla asiakkailla pitää olla oma istumapaikka pöydän tai tason äärellä. Baaritiskikin käy.
Kaikki kalusteet, astiat, ruokailuvälineet ja muut asiakkaiden koskettaviksi tulevat pinnat ja esineet on pidettävä puhtaina niin, ettei viruksen leviämisvaaraa ole.
Ravintoloiden pitää myös osoittaa monella tapaa, että ne ottavat koronaviruksen vakavasti.
Jo ovella on ilmoitettava näkyvästi, että koronavirukseen viittaavasti oireileva ei saa tulla ravintolaan. Näkyvillä heti ravintolaan saavuttaessa pitää olla myös käsien pesu- tai desinfiointimahdollisuus.
Esillä heti ravintolaan saavuttaessa pitää olla myös tiivistelmä suunnitelmasta, jossa on kuvattu toimenpiteet koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi ja ilmoitettu rajoitusten mukainen asiakaspaikkamäärä. Koko suunnitelma pitää antaa asiakkaan nähtäväksi, jos tämä sitä pyytää.