Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nordea: Vain 10 prosenttia pk-yrityksistä hakenut lyhennysvapaata lainoilleen, nyt suunta hyvä – "Suomessa on tehty monia oikeita toimia oikeaan aikaan"

Akuutista kassakriisistä on kärsinyt koronapoikkeustilan aikana vain osa yrityksistä. Tämä on pääteltävissä Nordean tilastoista, joiden mukaan alle 10 prosenttia pankin laina-asiakkaina olevista pk-yrityksistä on hakenut lainoilleen lyhennysvapaata koronapoikkeustilan aikana.

Kassakriisi kosketti Nordean mukaan eniten pienimpiä yrittäjiä.

– Suurella osalla yrityksiä on ollut riittäviä puskureita lyhytaikaisen kriisin sietämiseen. Tässä mielessä yritykset ovat toimineet viisaasti ja oppineet takavuosien kriiseistä, sanoo Nordean yrityspankeista Suomessa vastaava johtaja Aleksi Lehtonen tiedotteessa.

Yritysten tilanne on myös selvästi parantunut pandemian alkuajoista, sillä maaliskuussa lyhennysvapaata Nordealta anoneista vain 6 prosenttia on hakenut sille jatkoa.

Kysyntää on Nordean mukaan enää vain muutamia kappaleita päivässä, kun kyselyitä kriisin yllättäessä suorastaan tulvi pankille.

– Kun katsoo pk-sektorin asiakaskuntaamme, näyttää siltä, että Suomessa on tehty monia oikeita toimia oikeaan aikaan yritysten pelastamiseksi. Akuutti kassakriisi, joka monia pieniä ja keskisuuria yrityksiä maaliskuussa uhkasi, onnistuttiin selättämään, Aleksi Lehtonen sanoo tiedotteessa.

Tulevaisuuden näkymät ovat Nordean mukaan kotimaahan keskittyvillä yrityksillä positiiviset.

– Nordean keräämä maksukorttidata osoittaa, että alkuun kovimman osuman saaneen palvelusektorin yritysten kassat ovat kilisseet viime viikkoina hyvin, ja tällä hetkellä kulutuksen tahti näyttää tukevan yritystoimintaa taas mukavasti, Aleksi Lehtonen kertoo tiedotteessa.

Sen sijaan vientiyritysten ja alihankintaketjujen loppuvuosi voi olla ankeampi. Nordeassa on havaittu jo selkeää laskua sekä saapuvissa että lähtevissä ulkomaanmaksuissa.

Koko muutos ulkomaanmaksuissa ei kuitenkaan välttämättä selity koronakriisillä, sillä Nordean alkuvuodesta teettämä tutkimus viittasi siihen, että näkymät olivat monilla suomalaisilla pk-sektorin yrityksillä heikentyneet jo ennen pandemiaa. Tutkimuksessa Suomen yrityspankkien asiakasvastuulliset johtajat kertoivat, että kysyntää oli jo silloin enemmän lyhyt- kuin pitkäaikaiselle rahoitukselle, ja vastaajat odottivat yritysten kannattavuuden keskimäärin laskevan. Alasuuntainen trendi oli jatkunut jo keväästä 2019.