Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tutkijat selvittävät, miten koronavirusepidemia on vaikuttanut nuorten aikuisten elämään, hakevat 18–25-vuotiaita vastaamaan kyselyyn

Turun yliopiston tutkijat etsivät 18–25-vuotiaita vastaamaan kyselyyn koronavirustilanteen vaikutuksista nuorten aikuisten elämään.

Kyseessä on osa kansainvälistä kyselytutkimusta, joka kattaa 14 eri maata. Suomessa tutkimusta tekevät Turun yliopiston psykologian tutkijat, apulaisprofessori Claire Garandeau ja erikoistutkija Jessica Trach.

– Vaikka koronavirustilanne on vaikuttanut monien elämään negatiivisesti, meille tutkijoille se on tarjonnut myös uusia kiinnostavia kysymyksiä. Tutkimuksessamme tarkastellaan muun muassa sitä, miten pandemia on vaikuttanut nuorten aikuisten elämään, miten he ovat suhtautuneet rajoitustoimiin ja miten heidän käyttäytymisensä on muuttunut pandemian aikana, Trach kertoo tiedotteessa.

Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa INVEST-lippulaivaa, jossa tutkitaan lasten ja nuorten hyvinvointia ja luodaan tutkimuspohjaisia interventioita hyvinvoinnin edistämiseksi.

Kysely päättyy perjantaina 31. heinäkuuta 2020. Siihen voi vastata osoitteessa https://survey.uu.nl/jfe/form/SV_74HFFRclKyREVdb