Pirkkolan uudet jäähallit rakennetaan puusta – ovat jo käyttötarkoituksensa perusteella erityisen alttiita kosteudelle

Pirkkolassa harjoiteltiin jäätanssia jokunen vuosi sitten. Kosteusvaurio pakotti purkamaan rakennuksen, mutta uutta rakennetaan parhaillaan. Sirpa Repo

Pirkkola

Pirkkolan vanhojen hallien tilalle rakennetaan näyttävät puurunkoiset jäähallit, joiden suunnittelussa ja rakentamisessa keskiöön on nostettu kosteudenhallinta.

Työmaalla on aloitettu hallien perustusten teko. Kosteusvaurioista kärsineet jäähallit on purettu ja niiden tilalle valmistuu vuoden 2021 elokuussa uudisrakennus, johon tulee kaksi toisiinsa kytkettyä jäähallia.

Kosteusongelmien ehkäisyn ytimessä on jäähallin systemaattinen käytönaikainen huolto ja seuranta.

Pirkkolan jäähallihankkeessa hankeosapuolet ovat sitoutuneet kosteudenhallinnan tavoitteisiin. Periaatteet on määritelty tarkasti urakkatarjouspyynnössä. Tilaajan edustaja, projektinjohtaja Tuomo Salonpää Helsingin kaupungilta näkee kosteudenhallinnan hankkeessa erittäin tärkeänä.

– Vanhojen jäähallien kosteusongelmia ei haluta toistaa vaan nyt panostetaan kunnolla riskien tunnistamiseen ja kosteusvaurioiden torjumiseen. Lisävarmuutta on haettu ottamalla hankkeeseen mukaan kosteudenhallintakoordinaattori alusta alkaen, Salonpää toteaa tiedotteessa.

Kosteusvaurioisten jäähallien purkaminen alkaa Pirkkolassa – voi haitata kesällä uimareita

Jäähallit ovat jo käyttötarkoituksensa perusteella erityisen alttiita kosteudelle. Haasteita tuovat pelikaukaloiden, muiden tilojen ja ulkoilman väliset lämpötilaerot sekä sulamisvesien hallinta.

Sopivien rakennusmateriaalien valinta sekä höyrysulun sijoittaminen oikein on erityisen tärkeää rakenteiden toimivuuden kannalta.

Pirkkolan uusien jäähallien rungot rakennetaan puusta. Liimapuurakenteella voidaan säilyttää arkkitehtuuri ja hallien tuttu ilme. Liimapuurakenne hallien kaarissa pohjaa myös rakennettavuuteen, akustiikkaan, palosuojaukseen ja kosteudenhallintaan.

Muut tilat ovat betonielementtirunkoisia kahdessa kerroksessa.

Pirkkolan jäähalli pysyvästi kiinni kosteusvaurioiden takia – ei välttämättä korjata lainkaan

Helsinkiin avataan syksyllä uusi jäähalli – tila ei silti lisäänny, koska yksi halli on kiinni mikrobien takia ja toinen vuokrattu pois

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Painajaismainen moka oikeustieteellisen pääsykokeessa – Yle: Voi viedä opiskelupaikan jo hyväksytyiltä
  2. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  3. Rautatientorilta tuttu olutfestari järjestetään uudessa paikassa viikonloppuna – katso lista pienpanimoista
  4. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  5. Liito-oravat saavat väistyä raidejokerin tieltä – Ely-keskus myönsi poikkeusluvan
  6. Barbi-tv-gladiaattori iloitsee, kun nuoret naiset treenaavat: ”Itse aion kisata jotain jossain aina”
  7. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  8. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  9. T24: Lokakuussa Tallinnassa voi seurata huippukokkien työskentelyä lähietäisyydeltä, kun kaupungissa järjestetään Bocuse d'Orin Euroopan osakilpailu
  10. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  11. T24: Itä-Virumaa houkuttelee matkailijoita tänä kesänä uusilla nähtävyyksillä
  12. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  13. T24: Keksijä Janne Käpylehto on reissannut Tallinnaan, vaikka minkälaisella kulkupelillä – Tänä vuonna vuorossa oli aurinkosähkökäyttöinen vene
  14. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  15. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  2. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  3. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  4. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  5. Kallioon avataan panimo ja ravintola, josta voi ostaa mukaan jopa 12-prosenttista olutta – "Unelmiemme täyttymys!"
  6. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  7. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  8. Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä
  9. Epäonni Triplassa jatkuu: Asiakkaat joutuivat pulaan lukkojen jumiuduttua - "Olemme hyvin pahoillamme"
  10. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  11. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa
  12. Helsingissä isketään sitkeän vieraslajin kimppuun – Myös citykanit saavat vuosittain kyytiä
  13. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  14. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  15. T24: Keksijä Janne Käpylehto on reissannut Tallinnaan, vaikka minkälaisella kulkupelillä – Tänä vuonna vuorossa oli aurinkosähkökäyttöinen vene

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.