Tutkimus: Iltavirkut liikkuvat muita vähemmän

Kuvituskuva. Seppo Votkin/Arkisto

Keski-ikäiset iltavirkut liikkuvat vähemmän kuin aamuvirkut ikätoverinsa, selviää Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan tuoreesta tutkimuksesta.

Iltavirkut miehet myös istuvat aamuvirkkuja enemmän.

Tutkimuksen mukaan päivittäisen liikkumisen ero iltatyyppien ja aamutyyppien välillä vastasi miehillä yli puolen tunnin ja naisilla noin 20 minuutin kevyttä kävelylenkkiä päivittäin.

Iltatyypin miehet istuivat päivittäin yli 30 minuuttia enemmän kuin aamutyyppiset miehet.

Ihmiset voidaan jakaa sisäisen vuorokausirytmin perusteella aamu-, päivä- ja iltatyyppeihin. Aamuvirkuilla suorituskyvyn ja vireystilan huippukohta osuu aamuun, iltavirkuilla iltaan ja päivävirkuilla näiden välimaastoon.

Tutkijoiden mukaan ihmisten yksilöllinen vuorokausirytmi tulisi huomioida liikunnanohjauksessa nykyistä paremmin.

Tutkimus on osa terveystiedeiden maisterin Laura Nauhan väitöskirjatyötä Oulun yliopistossa ja ODL Liikuntaklinikalla. Tutkimuksessa selvitettiin kronotyypin eli sisäisen vuorokausirytmin ja fyysisen aktiivisuuden sekä istumiskäyttäytymisen yhteyksiä keski-iässä.

Tutkimuksessa hyödynnettiin Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntyneiden kohorttia. Seurantatutkimukseen osallistui yhteensä 2 239 kohorttiin kuuluvaa miestä ja 2 917 naista 46 vuoden iässä.

Osallistujien fyysistä aktiivisuutta ja istumisen määrää mitattiin ranteessa pidettävällä aktiivisuusmittarilla kahden viikon ajan. Kronotyyppi määritettiin kyselyn perusteella.

Kyseessä oli ensimmäinen laaja väestötutkimus, jossa käytettiin liikkumisen seuraamiseen aktiivisuusmittaria ja jossa miehiä sekä naisia tutkittiin erikseen.

Iltatyyppien vähäisemmästä liikkumisesta ja enemmästä istumisesta on saatu viitteitä aiemmissakin tutkimuksissa. Lisäksi aiemmat tutkimukset ovat tiedotteen mukaan osoittaneet, että iltavirkuilla on muita useammin psyykkisiä ja fyysisiä oireita ja sairauksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kallioon avataan panimo ja ravintola, josta voi ostaa mukaan jopa 12-prosenttista olutta – "Unelmiemme täyttymys!"
  2. Linnanmäen superfani Mika Koivusalolta näyttävä kunnianosoitus 70-vuotiaalle huvipuistolle –  "Herättää tunteita ja sisältää pieniä yllätyksiäkin"
  3. Helsingissä isketään sitkeän vieraslajin kimppuun – Myös citykanit saavat vuosittain kyytiä
  4. Epäonni Triplassa jatkuu: Asiakkaat joutuivat pulaan lukkojen jumiuduttua - "Olemme hyvin pahoillamme"
  5. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Mari Skool: Koska Katri avautuu viikon riidoista
  8. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä HU:ssa: "Hallituksen sote-malli on kestämätön – iskee erityisesti sivistystoimeen"
  9. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  10. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  11. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  12. Maauimaloiden rajoitukset poistettiin Helsingissä – seuraa kuitenkin tätä kuulutusta
  13. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  14. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  15. Kolumni: ”Ehdotuksessa pitäisi olla järkeä”

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  2. Onko tämä edes laillista? Suomalaiset mansikanpoimijat saavat ukrainalaisia isomman korvauksen samalla pellolla – näin yrittäjä perustelee
  3. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  4. Herttoniemeen avattiin uusi pikaruokaravintola – seinälle maalattiin "rohkea" katseenvangitsija
  5. Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä
  6. Senaatintorin terassin suosio löi ällikällä: Asiakaspaikkojen määrä nostetaan yli 800:aan – "Väljyys säilyy"
  7. Jan Vapaavuori: "Helsingissä on globaalisti hyvin poikkeuksellinen tilanne"
  8. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  9. Nuori mies kuoli Kaivopuiston pahoinpitelyn jälkeen – ainakin 5 sai vammoja rajussa tappelussa
  10. Kallioon avataan panimo ja ravintola, josta voi ostaa mukaan jopa 12-prosenttista olutta – "Unelmiemme täyttymys!"
  11. Suomalaisen pienpanimon suosittu ylijäämäjuoma törmäsi 5,5-prosentin rajaan – "Keinotekoista"
  12. Epäonni Triplassa jatkuu: Asiakkaat joutuivat pulaan lukkojen jumiuduttua - "Olemme hyvin pahoillamme"
  13. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  14. T24: THL tiedottaa: Risteilylaivoilla on todettu useita koronavirustapauksia
  15. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.