Hakaniemen ympäristössä porataan maata – meluava kairavaunu työstää yhtä pistettä tuntien ajan

Tätä kannattaa odottaa. Kruunusillat, Helsingin kaupunki, WSP, Knight Architects
Jukka Hämäläinen

Jukka Hämäläinen

Hakaniemenrannan ja Siltavuorenrannan alueilla ja kaduilla otetaan kesän aikana kairaamalla maaperänäytteitä ja tutkitaan kunnallistekniikan kaivoja. Tutkimukset liittyvät Kruunusillat-raitiotien ja Hakaniemen alueen rakentamiseen.

Työt voivat kaupungin tiedotteen mukaan aiheuttaa tilapäisesti ajokaistojen vähenemistä, kaventumista, jalankulun tai pyöräliikenteen ohjaamista kadun toiselle puolelle sekä pysäköintipaikkojen sulkemista. Työalueet ovat lyhytaikaisia ja pienikokoisia, eikä katuja suljeta kokonaan.

Jos pysäköintipaikkoja suljetaan, siitä ilmoitetaan kadulla siirtokehotuskylteillä vähintään 48 tuntia aikaisemmin.

Tutkimuksista aiheutuu tilapäistä meluhaittaa. Kairavaunu on yleensä samassa pisteessä joitakin tunteja. Työstä syntyvä meluhaitta vaihtelee kairauksen aikanakin maaperän laadun mukaan.

Kruunusillat yhdistävät tulevaisuudessa 10 kilometrin raitiotieyhteydellä Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman keskustaan. Samalla syntyy uusi merellinen reitti myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.

Kruunusillat-raitiotietä rakentaessa tehdään samalla muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen.

Rakentamisen on suunniteltu alkavan Hakaniemen alueella vuonna 2021. Tavoitteena on yhteyden valmistuminen vuonna 2026.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.