Harva tietää tästä Mauno Koiviston 60-vuotisjuhlan kunniaksi tehdystä muistopaikasta Helsingissä – "Häpeällistä, ettei ole hoidettu"

Muistopuut: Harva helsinkiläinen tietää kysyttäessä, että Sibeliuksen puistossa sijaitsee Mauno Koivistolle istutettu visakoivikko.

Visakoivikon ohi käveli kaksi ohikulkijaa, joista toinen ei tiennyt, mikä merkitys sillä on ja toinen oli ehtinyt kurkata muistolaatasta. Ruohoa ei ainakaan ole ajettu vähään aikaan. Anniina Virtanen
Anniina Virtanen

Anniina Virtanen

Sibeliuksen puiston yhdessä kulmassa sijaitsee tusinoittain vänkyröitä koivuja. Harva tietää, että ne on istutettu Mauno Koiviston 60-vuotisjuhlan kunniaksi 37 vuotta sitten.

Monta kymmentä vuotta Helsingissä asunut Heikki Ahlqvist, 86, huomasi, että edes kaupungin työntekijät eivät tienneet visakoivikosta niin paljoa kuin hän.

– On häpeällistä, ettei tällaista asiaa ole hoidettu. Se pitäisi saada kuntoon ja kansan tietoisuuteen, että tällainen on olemassa. Sibelius-monumentti vie kaiken huomion. Elämänläheinen suomalaisiin liittyvä koivikko on jäänyt aivan heitteille, Ahlqvist sanoo.

Koivikossa on vain yksi selkeästi visakoivuksi tunnistettava koivu, joka on haaroittunut. Anniina Virtanen

Suunnitteluasiantuntija Satu Tegel kaupunkiympäristön toimialalta myöntää, että tarkkoja tietoja visakoivikosta on vaikea löytää.

– Ei oikein löydy täydellisiä dokumentteja siitä, että mitä siitä oli tarkoitus tulla. Yritimme kovasti selvittää mukana olleita ihmisiä vuonna 1983, mitä on luvattu ja ajateltu. Se jäi kuitenkin hämärän peittoon, Tegel sanoo.

Hänen mukaansa visakoivikkoa on hoidettu tavallisena puiston osana mutta tiedostaen sen historian.

– Perimätieto ei ole kulkenut kovin kirkkaana mukana. Koivikosta on puuttunut pitkän tähtäimen kehittämissuunnitelma.

Sibeliuksen puiston perusparannuksessa on otettu myös visakoivikko huomioon. On suunniteltu, että Mechelinkadun ja Kesäkadun kulmasta tehdään uusi sisäänkäynti puistoon visakoivikon läpi.

– Sillä tavalla visakoivikosta tulisi uusi sisäänkäynti ja selkeämmin osa puistoa. Kulmassa olevat pensaat poistetaan, nyt koivut eivät oikein näy mihinkään.

Laatta paljastaa hiekkatiellä käveleville ohikulkijoille, mikä merkitys koivikolla on. Anniina Virtanen

Joitakin puita joudutaan myös karsimaan uuden sisäänkäynnin tieltä.

– Monet puista ovat myös huonokuntoisia, niissä on muun muassa tyvivaurioita, Näkymä Oy:n maisema-arkkitehti Matti Liski sanoo.

Sibeliuksen puiston työryhmälle ei myöskään ole selvinnyt, miksi vain yksi puu on haaroittunut leveäksi, kuten visakoivut yleensä. Koivut ovat aikanaan istutettu hyvin lähelle toisiaan, mutta se ei välttämättä ole suorarunkoisuuden syy, Liski arvelee.

Suunnitelmissa on myös kaavailtu, että koivujen alle istuttaisiin sipulikukkia, jotta keväällä siinä olisi ”kukkameri”.

– Vaikka haluaisimme sipulikukat, niitä ei välttämättä pysty istuttamaan. Esimerkiksi koivujen juuret voivat olla liian pinnassa, Liski muistuttaa.

Visakoivikon hoito on Heikki Ahlqvistin mielessä siksi, koska hän oli 1980-luvulla noin 50-vuotiaana koivikon istuttamisen aikaan kaartinpataljoonan komentajana.

– Silloisen presidentin protokollaan liittyviä menoja jouduin hoitamaan Helsingissä. Sen takia myös tunsin lukkarinrakkautta Koivistoa kohtaan, hän selittää.

Visakoivikko

Vain tusina istutetuista puista on aitoja visakoivuja

Istutettu Mechelininkadun ja Kesäkadun kulmaukseen vuonna 1983.

Presidentti Mauno Koiviston 60-vuotispäivän kunniaksi istutettiin 60 puuta.

Niistä vain osa on jäljellä, joista 12 on puhtaita visakoivuja.

Osa puista on rauduskoivuja ja osalla niistä tuntomerkit ovat visakoivun ja rauduskoivun väliltä.

Kaikki alueella kasvavat koivut eivät myöskään ole alkuperäisiä, sillä visakoivikkoa on myöhemmin täydennetty uusilla puilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Myöhästymiset ja eksymiset ovat lisääntyneet Malminkartanon hammashoidossa – "Ihmiset eivät löydä perille"
  2. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  3. Päiväkoti ja leikkipuisto samoihin evakkotiloihin Malmilla – Muista tämä tärkeä asia
  4. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  5. Vuokranantajilta ennuste: Näillä Helsingin alueilla asuntojen tuotto nousee parhaiten – jopa 7,1 prosenttia
  6. Varo vaaraa metsässä: Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  7. T24: Keskiaikainen Tallinna oli värikäs kaupunki – Todisteita siitä löydettiin Olevisten kirkon kunnostustöissä
  8. T24: Virossa on diagnosoitu kuusi uutta koronavirustartuntaa viimeisen vuorokauden aikana
  9. Etäopetus innosti opettajia: Digitaidot kehittyivät ja uusia oppeja viedään nyt lähiopetukseenkin
  10. Etätyöt ja etäkokoukset nostivat kodintekniikan kauppaa, erityisesti kuulokkeiden myynti kasvoi hurjasti
  11. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva
  12. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  13. Saunabuumi jatkuu kuumana: Helsinkiin aiotaan perustaa lisää uusia yleisiä saunoja –  "Rauhoittuminen meren rannalla kiehtoo kaupunkilaisia"
  14. Uusi leikkipuistorakennus Trumpettipuistoon
  15. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  2. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  3. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  4. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  5. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  6. P- ja I-junien vuorovälit pitenevät entistä aiemmin –  syysaikataulu muuttaa myös K-junien kulkua
  7. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  8. Vuokranantajilta ennuste: Näillä Helsingin alueilla asuntojen tuotto nousee parhaiten – jopa 7,1 prosenttia
  9. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  10. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  11. Myöhästymiset ja eksymiset ovat lisääntyneet Malminkartanon hammashoidossa – "Ihmiset eivät löydä perille"
  12. T24: Virossa on diagnosoitu kuusi uutta koronavirustartuntaa viimeisen vuorokauden aikana
  13. Saunabuumi jatkuu kuumana: Helsinkiin aiotaan perustaa lisää uusia yleisiä saunoja –  "Rauhoittuminen meren rannalla kiehtoo kaupunkilaisia"
  14. Suojaavat raiskaajia, hakkaavat ei-muslimeita ja hurraavat terrori-iskuille – Yle: Radikaali islam pesiytyi Suomen vankiloihin
  15. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.