Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ainutlaatuinen saari avautuu retkikohteeksi Helsingissä – 1800-luvun luotsituvasta tehtiin ravintola

Kruunuvuorenselällä sijaitseva Katajanokanluoto avautuu perjantaina yleisölle. Saareen kulkee yhteysalus Kauppatorilta, laivamatka kestää 10 minuuttia.

Saaren omistaa nykyään helsinkiläinen kiinteistöalan yritys P.W. Brandt Oy.

Kaupoista kohistiin viime kesänä, sillä saaren hinnaksi tuli vain 375 000 euroa, kun alkuperäinen hinta oli ollut miljoona euroa. Saaren myi kiinteistöyrittäjälle lopulta Helsingin ulosottovirasto. Kaava ei mahdollista asumista tai mökkeilyä saaressa, vaan se on merkitty virkistyskäyttöön.

Saaren nettisivuilla kerrotaan, että vuonna 1876 valmistuneeseen luotsitupaan on remontoitu kahvila-ravintola, jonka italialaisessa kaasu-uunissa paistuvat pizzat.

Luotsitoiminta saarella loppui noin vuonna 1910.

Koko saari on ravintola- ja anniskelualuetta, joten syödä ja juoda voi missä tahansa, mutta omat eväät eivät ole sallittuja.

Katajanokanluoto on Helsingin pienin retki- ja ravintolakäytössä oleva saari, saaren koko on noin 4 000 neliötä. Kävijämäärä on rajattu 132 henkilöön kerrallaan. Palveluista saarella vastaa Helsingin Risteilypalvelut.