Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"

Saukonpaadenpuistoon suunniteltu wc-käymälä sai vastustusta. Helsingin kaupunki
Anniina Virtanen

Anniina Virtanen

Jätkäsaaren Saukonpaadenpuistossa on suosittuja yleisiä grillauspaikkoja, mutta ei vessaa.

Erik Tulinbergin kujan päätteeseen puistoaukiolle on suunniteltu yleisökäymälää. Sen rakentamisen oli tarkoitus alkaa samaan aikaan puiston eteläosan rakentamisen kanssa.

Pussikaljabuumi sai wc:n tulvimaan Kallion kaduille – Ville ja Lauri pitävät täysin selvänä, mihin baariin on päästävä heti 1.6.

Alueen asukkaat ovat kuitenkin vastustaneet käymälää ja rakentamisessa otettiin aikalisä. Tässä vaiheessa aukiolle tehdään vain varaukset käymälälle.

Vessojen suunniteltu paikka on melko lähellä kerrostaloja.

Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä

Aihe kirvoitti keskustelua myös Jätkäsaari-liikkeen ryhmässä Facebookissa. Joidenkin mielestä kaupunki on kuullut asukkaiden mielipiteitä liikaakin, ja vessojen vastustus on ollut järjetöntä.

– Sinänsä hyvä, että kaupunki ei lähtökohtaisesti kysele asukkailta lupia puiston sisällön tekemiseen. Muuten noissa puistoissa ei olisi yhden yhtä leikkipaikkaa, koiranulkoilutusreittiä, leikkihyrrää, pallokenttää ja niin edelleen. Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi, ja lopulta ei ole mitään kenellekään, eräs kommentoi.

Yleisiä vessoja ei ole Helsingissä joka paikassa. Kuvituskuva. Jussi Vehkasalo

Yksi muistuttaa, että aina pitäisi muistaa lähettää kaupungille palautetta, että kannattaa suunnitelmaa, ettei ainoastaan vastustajien ääni kuuluisi.

Temppeliaukion uusi turistivessa haastaa Helsingin citykäymälät – "Halusimme luoda mahdollisimman mukavan vessakokemuksen"

Joku toteaa, että vessaa itsessään ei ole vastustettu, vaan sen sijaintia. Puistosta voisi löytyä toinenkin paikka kuin "asuntojen parvekkeen alta".

Toinen argumentti on se, että vessojen pelätään lisäävän puistoissa häiriökäyttäytymistä ja alkoholin käyttöä, mikä häiritsee lähialueen asukkaita. Toisaalta ilman vessoja jotkut saattavat lirautella vääriin paikkoihin, eräs huomauttaa.

Yleisövessan ylläpito maksaa Helsingissä 3000 e/kk – yksi uusimmista tulossa kiinalaisturistien reitin varrelle

Helsingin Uutiset ei tavoittanut alueesta vastaavaa kaupungin projektipäällikköä Petra Rantalaista vastaamaan kysymyksiin.

Saukonpaadenpuiston eteläosan rakennusurakka on käynnistynyt kesäkuussa 2020. Sen rakentaminen kestää ensi vuoden kesään.

Puisto on Saukonpaaden alueen keskeisin puisto. Sen pohjoisosa on jo valmis ja asukkaat ovat ottaneet sen käyttöönsä.

Puistosuunnittelun tavoitteena on muodostaa viihtyisä vapaa-ajan virkistysalue tiiviisti rakennettuun kaupunkiympäristöön ja luoda puiston käyttäjille houkutteleva ja turvallinen lähipuisto.

Saukonpaaden kärkeen rakennetaan oleskelu- ja pelinurmi. Alueelle tulee myös koirakäymälä. Se on paikka, jonka alusta on helposti vaihdettava. Isommat tuotokset laitetaan viereiseen jäteastiaan.

Saukonpaadenrantaan tulee myös penkkejä ja aurinkotuoleja.

Eerik, 30, osti hitas-asunnon ja aikoo asua siinä korkeintaan 5 vuotta – Kalasataman kupeessa rakennetaan nyt vauhdilla

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Rantalentisporukka tutustui toisiinsa WhatsAppissa – Nyt kunnostetulle kentälle tulee innokkaita pelaajia ympäri Helsinkiä
  2. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  3. Helsingin kokonaispäästöt kasvoivat viime vuonna – päästöpomo kertoo syyn: "Paljon on vielä tekemättä"
  4. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  5. Vandaaleista jaetaan "selkäkuvia" Facebook-ryhmissä – Poliisi: Kuvan levittäjä voi syyllistyä rikokseen
  6. Pääkirjoitus: Kasvisjuomat ja muu näpertely on silmänlumetta ja ilmastoirtopisteiden keräilyä
  7. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  8. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  9. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  10. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  11. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  12. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  13. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  14. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  15. Lisää rakentamista Otaniemeen: Biologin ja Meritekniikan alueista suunnittelukilpailu

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  2. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  3. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  4. Vandaaleista jaetaan "selkäkuvia" Facebook-ryhmissä – Poliisi: Kuvan levittäjä voi syyllistyä rikokseen
  5. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  6. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  7. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  8. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  9. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  10. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  11. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  12. "Perämies on sitten jatkossa perähenkilö" – uudet sukupuolineutraalit nimikkeet saivat lukijoiden kielenkannat auki
  13. "Alueella saa haista muukin kuin raha" – saunojat pelkäävät, että helsinkiläisen luksusalueen asukkaat alkavat valittaa savusta
  14. Jan Vapaavuori: "Häiriökäyttäytyminen lisääntyi äkillisesti" – näillä keinoilla Helsinki lähestyy nyt nuoria
  15. Näitä makkaroita Suomessa syötiin ennen HK:n valtakautta – "Paistettiin runsaassa voissa"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.