Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IS: Turkulainen Kristina ällistyi – Postissa tuli kirje ja 1200 dollaria presidentti Donald Trumpilta

Useat suomalaiset ovat saaneet shekin yllättävältä taholta, nimittäin Yhdysvaltojen presidentiltä Donald Trumpilta. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat, jonka mukaan esimerkiksi turkulainen Kristina Vahvaselkä hämmästyi, kun sai ensin 1 200 dollarin shekin ja sen jälkeen kirjeen Trumpilta.

Rahaa jaetaan koronatukena, jonka tarkoitus on elvyttää taloutta.

Näyttelijänä ja tuottajana työskentelevä Vahvaselkä kertoo lehdelle, ettei hänellä ole mitään erityistä suhdetta maahan, mutta hän on syntynyt Yhdysvalloissa, jonka vuoksi hänellä on Yhdysvaltain kansalaisuus. Suomeen Vahvaselkä muutti 2-vuotiaana.

Myös kaksoiskansalainen, ohjaaja Alli Haapasalo kerto IS:lle saaneensa Suomeen Trumpin korona-avustuksen. Hän pitää avustusrahojen lähettämistä ulkomaille ristiriitaisena.

Vahvaselkä kommentoi lehdelle Trumpin avustuksen ja kirjeen vaikuttavan kampanjatoiminnalta. Presidentinvaalit käydään USA:ssa marraskuussa.