Johtaminen: Jan Vapaavuori sanoo, että välejä apulaispormestarien kanssa on parannettava.
Surullista ja hämmentävää. Muun muassa näin kuvaa pormestari Jan Vapaavuori tapaa, jolla Helsingin johtamista on käsitelty julkisuudessa tällä viikolla.
– Maailmassa ei ole varmaankaan montaa organisaatiota, jossa joukko keskeisiä toimijoita iloisesti antaa päätelevisiokanavalla henkilöön meneviä lausuntoja organisaation ykkösjohdosta, Vapaavuori sanoi torstaina Helsingin Uutisille.
Keskiviikkona Ylen A-studion haastattelussa osa kaupungin apulaispormestareista moitti Vapaavuorta epäasiallisesta ja huonosta käytöksestä.
– Hän on energinen ja viestinnässä taitava, mutta myös impulsiivinen ja tempoileva. Johtamisessa tämä on näkynyt valitettavasti epäasiallisena käytöksenä, sanoi apulaispormestari Sanna Vesikansa (vihr.) A-studion haastattelussa.
Vihreiden Anni Sinnemäki kuvailee välejä Vapaavuoreen hyviksi, mutta muistaa myös hankalia tilanteita.
– Hän on taitava johtaja, mutta onhan hänellä myös raskaat puolet.
SDP:n Nasima Razmyar sanoi A-studiossa, että epäasiallisen käytöksen on loputtava.
– Hän on visionääri, mutta tuloksia ei pitäisi syntyä huonolla käytöksellä.
Kokoomuksen Pia Pakarisen puhui puoluetoveri Vapaavuoresta myönteiseen sävyyn.
– Hän vaatii paljon itseltään, mutta vaatii paljon myös muilta.
Apulaispormestarien ja nimettöminä kommentoivien kaupungin virkamiesten kritiikkiä julkaistiin kesäkuun lopulla ensin Helsingin Sanomissa. Keskustelun taustalla on kesäkuun alussa julkaistu kaupungin tarkastuslautakunnan selvitys kaupungin johtamiseen liittyneistä ongelmista.
– Tunnistan itseni osasta kommenteista. Minulla on parantamisen varaa tavastani antaa palautetta, pormestari kertoo.
Vapaavuori sanoo, että normaalia kovempi sanankäyttö kuuluu politiikkaan.
– Toivon, että samalla kiinnostuksella ja intohimolla keskusteltaisiin siitä, mitä Helsingissä oikeasti tapahtuu ja kuinka paljon positiivista on saatu aikaan. Koronakriisi on muistuttanut kuinka hyvin kaupungin taloutta on hoidettu. Helsingin ei tarvinnut ryhtyä leikkaamaan vaan pystyimme ylläpitämään parempaa palvelutasoa ja investoimaan edelleen kasvuun sekä kulttuuriin. Ulkopuolisen selvityksen mukaan kaupunki on myös selvinnyt koronakriisin hoidosta ja erityisesti sen johtamisesta.
Pormestarin yhteistyö kaupungin virkamiesten kanssa on sujunut Vapaavuoren mukaan hyvin.
– Töissä on osaavia ja sitoutuneita ihmisiä. Jos joku nimettömänä arvostelee, voin elää sen kanssa. Johtamisjärjestelmässä on olennaisinta, että pormestari johtaa kaupunkia kansliapäällikön ja toimialajohtajien kanssa.
Miten arki lähtee sujumaan apulaispormestarien kanssa?
– On selvää, että se on vaikeampi rasti, kun on ollut henkilön ominaisuuksiin meneviä hyökkäyksiä, Vapaavuori sanoo ja myöntää että välejä tulee parantaa.
Korona-aikaan Vapaavuori kertoo olleensa eniten tekemisissä sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestari Sanna Vesikansan kanssa. Kriisin pahimman vaiheen aikana tapaamisia oli päivittäin.
– Yhteistyö meni kaikesta huolimatta hyvin. Järjestimme muun muassa yhteisen kyselytunnin kaikille helsinkiläisille.
Juttua ja otsikkoa muokattu 3.7. kello 10.45. Vapaavuori kutsui apulaispormestareita kaupungin kakkosportaaksi. Väite oli kuitenkin virheellinen, koska apulaispormestarit eivät ole pormestarin alaisia, eikä apulaispormestareilla ole omia alaisia.