Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä

Tätä pidemmälle ei autolle pääse. Taksinkuljettaja Lasse piti jäätelötauon Ehrenströmintien betoniporsaan kohdalla. Hän miettii, asettaako sulku alueen yrittäjät epätasa-arvoiseen asemaan. Aapo Siippainen
Aapo Siippainen

Aapo Siippainen

Kaivopuiston rannassa kesäkuun lopulla alkanut kävelykatukokeilu on herättänyt runsasta närkästystä paitsi alueen asukkaissa myös muissa helsinkiläisissä.

Ajoneuvoliikennettä ja etenkin huviajelua rannassa on hillitty betoniporsain elokuun loppuun saakka. Vapautunutta tilaa on muutettu kävelykaduksi. Kokeilulla halutaan muun muassa helpottaa ruuhkia ja lisätä turvaväliä suositulla ulkoilualueella.

Pelkästään kaupungin Kerro kantasi -palveluun on tullut reilussa viikossa yli 1500 palautetta. Iso osa on kriittisiä. Useassa palautteessa harmitellaan sitä, että Helsingin kaunein paikka on "tuhottu".

Nuori mies kuoli Kaivopuiston pahoinpitelyn jälkeen – ainakin 5 sai vammoja rajussa tappelussa

Kaivopuiston rannassa tehdään muutoksia liikennejärjestelyihin. Kaisa Paastela

Helsingin Uutiset vieraili Kaivopuistossa viime viikon keskiviikkona. Kävelykaduksi tarkoitettu osuus oli käytännössä tyhjä jalankulkijoista. Ihmiset liikkuivat entiseen tapaan rannassa tai jalkakäytävällä.

Kaupungin mukaan alueen käytön ohjeistuksissa on parannettavaa. Kävelykadun merkitsemiseen on käytössä kuitenkin vain liikennemerkkejä ja betoniporsaita.

– Ihmiset eivät lue kylttejä tai aina ymmärrä mitä kävelykatumerkki tarkoittaa. Kahden kuukauden kokeilun vuoksi rakenteellisia muutoksia ja maalauksia ei voi tehdä kovin paljon. Pohdin viestiä, miten ihmiset voisivat ymmärtää paremmin, mistä on kyse, sanoo liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen.

– Kävelykadulla saa pyöräillä, mutta jalankulkijoiden ehdoilla.

Putkonen muistuttaa, autoilla pääsee edelleen muun muassa venepaikoille ja kiinteistöihin.

Kaivopuiston lähistöllä asuva Lena Rewell-Gripenberg luuli aluksi, että keltapunaiset tiesulut ovat merkki työmaasta. Tieto kävelykatukokeilusta herätti ristiriitaisia tunteita.

– Saamme odottaa siis jotain uutta. Kukat ovat kauniita. Penkit eivät kyllä houkuttele istumaan. Ne ovat kolkot. Kaivopuiston alueen kaikki penkit kaipaavat lisää puhdistusta.

Lena Rewell-Gripenberg piti Kaivopuiston rannan uusia penkkejä kolhoina. Uudet kuka ilahduttivat. Kaivopuiston edustalla sijaitseva Ehrenströmintie muuttui kävelykaduksi Mattolaiturilta Kylpylänaukiolle. Kyse on kokeilusta, jossa lisäksi Merisatamanranta ja Ehrenströmintie muutetaan rauhallisen liikkumisen kaduiksi. Aapo Siippainen

Kaivopuiston uusiin yrittäjiin kuuluu alkoholittomia juomia ruokarekasta myyvä teenvalmistaja Nordqvist Oy. Toimitusjohtaja Riku Nordqvistin mielestä kävelykatukokeilun idea on hyvä, mutta se tehtiin auttamatta liian myöhään.

– Ei täällä liiku enää samalla tavalla ihmisiä kuin keväällä esimerkiksi toukokuussa. Eikä kukaan halua mennä istumaan tuossa tiellä oleville penkeille. Siirryymme pian todennäköisesti johonkin vilkkaampaan paikkaan Helsingissä, Nordqvist sanoo.

Aurinkoisina päivinä rekan luona on ollut sutinaa. Nordqvist sanoo, että säät vaikuttavat asiakasmääriin enemmän kuin tiesulku.

– Blokki vaikeuttaa eniten meidän huoltoa. Huoltoauto pitää jättää kauemmaksi. Emme pääse ison pakettiauton kanssa useinkaan myyntipaikan läheisyyteen. Syynä ovat tiellä olevat esteet. Yksisuuntainen liikenne voisi toimia koko autoliikenteen blokin sijaan paremmin väliaikaisena ratkaisuna, koska pakollinen liikenne pääsisi kulkemaan mutta samalla pyöräilijöille olisi lisää tilaa ja samalla jalankulkijoille.

Kaivopuiston rannan liikkuvasta terassista on myyty parin viikon ajan alkoholittomia teejuomia. Nordqvist Oy:n toimitusjohtaja Riku Nordqvist pohtii auton siirtämistä toiseen paikkaan, koska ulkoilijoiden määrä kääntyi laskuun. Aapo Siippainen

Kävelykatua pidetään myös hyvänä tapana lisätä turvaväliä.

–  Uskon, että kun ajatukseen on totuttu, heinäkuun ja elokuun aurinkoisina päivinä väliaikaisratkaisu tulee olemaan erittäin hyvä, kommentoi nimetön käyttäjä Helsingin kaupungin sivulla.

Nimimerkki Väiskiläinen toivoo, että käytäntö jää pysyväksi.

– Rannassa on erityisesti kesäisin paljon ulkoilijoita, ja on ollut outo seurata, miten kävelijät joutuvat ahtautumaan kapealle väylälle huviautoilijoiden rohmutessa suurimman tiepinta-alan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Elielinaukion suunnittelu nytkähtää eteenpäin
  2. Myöhästymiset ja eksymiset ovat lisääntyneet Malminkartanon hammashoidossa – "Ihmiset eivät löydä perille"
  3. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  4. Päiväkoti ja leikkipuisto samoihin evakkotiloihin Malmilla – Muista tämä tärkeä asia
  5. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  6. Varo vaaraa metsässä: Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  7. T24: Keskiaikainen Tallinna oli värikäs kaupunki – Todisteita siitä löydettiin Olevisten kirkon kunnostustöissä
  8. T24: Virossa on diagnosoitu kuusi uutta koronavirustartuntaa viimeisen vuorokauden aikana
  9. Etäopetus innosti opettajia: Digitaidot kehittyivät ja uusia oppeja viedään nyt lähiopetukseenkin
  10. Etätyöt ja etäkokoukset nostivat kodintekniikan kauppaa, erityisesti kuulokkeiden myynti kasvoi hurjasti
  11. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva
  12. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  13. Saunabuumi jatkuu kuumana: Helsinkiin aiotaan perustaa lisää uusia yleisiä saunoja –  "Rauhoittuminen meren rannalla kiehtoo kaupunkilaisia"
  14. Uusi leikkipuistorakennus Trumpettipuistoon
  15. Vuokranantajilta ennuste: Näillä Helsingin alueilla asuntojen tuotto nousee parhaiten – jopa 7,1 prosenttia

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  2. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  3. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  4. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  5. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  6. P- ja I-junien vuorovälit pitenevät entistä aiemmin –  syysaikataulu muuttaa myös K-junien kulkua
  7. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  8. Vuokranantajilta ennuste: Näillä Helsingin alueilla asuntojen tuotto nousee parhaiten – jopa 7,1 prosenttia
  9. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  10. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  11. Myöhästymiset ja eksymiset ovat lisääntyneet Malminkartanon hammashoidossa – "Ihmiset eivät löydä perille"
  12. T24: Virossa on diagnosoitu kuusi uutta koronavirustartuntaa viimeisen vuorokauden aikana
  13. Saunabuumi jatkuu kuumana: Helsinkiin aiotaan perustaa lisää uusia yleisiä saunoja –  "Rauhoittuminen meren rannalla kiehtoo kaupunkilaisia"
  14. Suojaavat raiskaajia, hakkaavat ei-muslimeita ja hurraavat terrori-iskuille – Yle: Radikaali islam pesiytyi Suomen vankiloihin
  15. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.