Helsingissä isketään sitkeän vieraslajin kimppuun – Myös citykanit saavat vuosittain kyytiä

Jättipalsameita voi mennä kitkemään talkoisiin ensi tiistaina 14. päivä. Kuvituskuva. Juha Poutanen
Anniina Virtanen

Anniina Virtanen

Jättipalsamia torjutaan nyt talkoolaisten voimin. Jättipalsamitalkoot järjestetään Pornaistenniemellä ja Lammassaaressa 14. heinäkuuta. Vieraslajia esiintyy Helsingissä useilla rehevillä ja kosteilla kasvupaikoilla.

Sitä hävitetään kitkemällä kasvustot säännöllisesti. Osassa kohteissa asukkaat otetaan talkoilla mukaan hävittämiseen.

Jättipalsami, kurtturuusu, komealupiini ja isotuomipihlaja ovat alun perin olleet suosittuja koristekasveja pihoissa ja puutarhoissa, joista ne ovat levinneet vieraslajeina luontoon. Ne valtaavat tilaa muilta alkuperäisiltä lajeilta.

Suojapensaanakin käytetty kurtturuusu on levittäytynyt erityisesti hiekkaisille ja kivisille merenrannoille. Piikkiset ruusutiheiköt paitsi estävät muiden kasvien kasvua myös haittaavat rantojen virkistyskäyttöä.

Komealupiini on levittäytynyt lähes koko Helsingin alueen tienpientareille, niityille ja pihoille. Monivuotinen kasvi leviää helposti siemenistä ja sitä vähennetään kitkemällä kasvustot säännöllisesti.

Isotuomipihlaja viihtyy monenlaisissa ympäristöissä. Tehokkaimmin sitä hävitetään poistamalla koneellisesti koko kasvusto juurineen. Tyvestä katkaiseminen hidastaa leviämistä, mutta se on tehtävä usein voimakkaan vesomisen takia.

Helsingissä on myös monia vieraseläimiä. Isorotta syrjäytti jo 1900-luvun alussa mustarotan, joka oli alkuperäislaji. Torjuntatoimista huolimatta rottia on joka puolella kaupunkia.

Rotat aiheuttavat tuhoja muun muassa jyrsimällä kaapeleita ja rakenteita, lisäksi niiden ulosteiden välityksellä voi levitä tauteja.

Minkit syövät vesilintujen munia ja poikasia ja saalistavat myös aikuisia lintuja. Helsingissä pyydetään vuosittain kymmeniä minkkejä. Myös supikoiraa hävitetään erityisesti vesilintujen pesimäalueella.

Helsingissä hävitetään vuosittain 2 000 villikaniinia. Ne ovat luontoon päässeiden lemmikkikaniinien jälkeläisiä. Citykanit syövät istutuksia ja kaivavat kuoppia.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut