Suomalaiset herkuttelevat kesällä erityisesti kotimaisilla mansikoilla, selviää S-ruokakauppojen myyntidatasta. Kun kotimaisten marjojen kausi alkaa, mansikat kohoavat myydyimmäksi herkuksi. Myös kotimaista varhaisperunaa ostetaan S-ryhmän mukaan paljon.
Hellesäät nostivat erityisesti pullotettujen ja tölkitettyjen vesien suosiota – niitä myydään S-ruokakaupoissa lämpiminä kesäkuukausina jopa 70 prosenttia enemmän kuin muulloin. Panimotuotteiden, erityisesti viinien, lonkeroiden ja siidereiden, suosio ponkaisee helteellä 30 prosenttia.
Tämän kesän nouseva juomatrendi ovat S-ryhmän mukaan myös alkoholittomat mocktailit.
Jäätelöaltaalla suomalaisen käsi tarttuu vuodesta toiseen tuttuihin suosikkeihin. Perinteinen litran vaniljajäätelö sekä suklaiset ja toffeiset annosjäätelöt ovat kestosuosikkeja. Uutuusmauillakin on silti kannattajansa, ja tänäkin kesänä muutama uutuus on noussut hitiksi.
– Kysyntä on kasvussa sekä herkuttelu-, vege- ja lifestylejäätelöissä, kuten sokeroimattomissa ja proteiinipitoisissa vaihtoehdoissa. Kerta-annosjäätelöissä on selvästi kahden suuntaista trendiä: sekä tuhdimmat isot puikot ja tuutit että raikkaat ja kevyet mehujäät ovat kasvattaneet myyntiään, kertoo tiedotteessa valikoimapäällikkö Juhani Haara S-ryhmän marketkaupasta.
Siinä, missä jäätelö maistuu helteellä, suklaa menettää hieman suosiotaan – pysyen silti karkkiosaston ykkösen.
Korona-aikana suomalaiset antoivat itselleen luvan herkutella, sillä suklaa- ja makeispakkausten myynti kasvoi S-kaupoissa jopa yli 20 prosenttia.
Suomalaiset syövät kesällä myös paljon keksejä, erityisesti cookies-tyyppisiä. Kysyntää on myös perinteisemmille kekseille: esimerkiksi Kotimaista-merkin kaneliässien myynti on lähes 60 prosentin kasvussa.
Toisaalta monet etsivät terveellisempiä vaihtoehtoja, ja etenkin välipalakekseissä päätään nostavat täyskauraiset keksit. Korona-aikaan suomalaisten leipomisinnostus näkyi S-kaupoissa Digestive-keksien myynnin kasvuna.